Mustang Mach-E ei valikoitunut Mustang Mach-E:n nimeksi sattumalta: ”En missään nimessä ollut vakuuttunut”
Fordin ensimmäisen sähköauton nimi on herättänyt runsaasti keskustelua. Tuhannet ovat allekirjoittaneet adressin, jossa vaaditaan nimen muuttamista. Nimivalinta on Ford-pomon mukaan kuitenkin looginen.
Kerroimme viime viikolla Fordin sähköauton nimen aiheuttamista tuntemuksista, ja ihmettelimme muun muassa sitä, miksei Ford päätynyt käyttämään nimeä, jonka se onnistui nappaamaan Teslan nenän edestä.
Torstaina uutisoimme vetoomuksesta, jossa vaaditaan Mustang Mach-E -nimen vaihtamista johonkin sopivampaan. Adressilla on jo tuhansia allekirjoittajia.
Mustang Mach-E ei kuitenkaan valikoitunut Mustang Mach-E:n nimeksi sattumalta. Jotta autoa saatiin kutsua Mustangiksi, vaadittiin siihen Fordin hallituksen puheenjohtajan Bill Fordin suostumus.
Paitsi asemastaan johtuen, kunnioitetaan miehen näkemystä myös siksi, että hän omistaa 35 Mustangia. Jotta talliin saataisiin se 36:s, tarvittiin asiaan suostumus myös herra Fordilta itseltään. Eikä kyseessä ollut mitenkään helppo juttu.
Ford ei nimittäin antanut siunaustaan Mustang-nimelle ennen kuin pääsi itse ajamaan autolla.
– En missään nimessä ollut vakuuttunut aluksi – en todellakaan, Ford kertoi Mustang Mach-E:n esittelyn yhteydessä.
Bill Ford pelkäsi, että Mustang-nimen käyttö heidän ensimmäisen sähköautomallinsa nimenä voisi tehdä haittaa arvostetulle poniautobrändille.
Tiimi ei kuitenkaan luovuttanut niin helpolla. He tiesivät tarvitsevansa juuri oikean nimen vakuuttaakseen asiakkaat, jotka vielä suhtautuvat sähköautoihin epäillen. He myös uskoivat saavansa auton suorituskyvyn tasolle, joka tekisi kunniaa ikoniselle nimelle.
Kun tiimi löi pöytään teholukemat, alkoi ääni kellossa muuttua. Perusmallin nollasta sataan -kiihtyvyys on rivakampi kuin Porsche Macanin. Tehokkaampi GT-versio on puolestaan samalla viivalla Porsche 911 GTS:n kanssa.
Herra Ford tarvitsi kuitenkin vielä vakuuttelua. Ensimmäinen koeajo varhaisella prototyypillä käänsikin miehen pään.
– Kun ajoin sillä ensimmäisen kerran, tiesin, että sen tulee olla Mustang, Ford sanoi viitaten auton kiihtyvyyteen, ajettavuuteen ja ulkonäköön.
– Poni saisi mennä keulille.
Valmistajan sähköautoprojektia luotsannut Jim Farley kertoi Fordin näyttäneenkin hänelle tuplapeukkuja ensimmäisen koeajonsa jälkeen.
Lähde: Automotive News Europe
Uusimmat
-
21:25
Suora lähetys, MTV seuraa: Hirmumyrsky Milton yli kaksinkertaistui vuorokaudessa, video kylään saapuneesta myrskystä on kuin rintamalta
-
21:25
Näyttelijäntyöt lopettanut Gwyneth Paltrow palaa valkokankaalle – suostui rooliin yllättävästä syystä
-
21:23
SM-liigasta tuttu NHL-tähti vaikuttui yllätystempun tehneestä suomalaisesta – "Todella älykäs pelaaja"
-
21:16
Kärpät hävisi ja Teemu Turunen loukkaantui, SaiPalla ja TPS:llä hurjat maalijuhlat – näin SM-liigan keskiviikon kierros eteni
-
21:15
Sähköttä yli 20 000 kotitaloutta, rannikon kovimmat puuskat hellittämässä, Lappiin 20 senttiä lunta – MTV seuraa syysmyrskyä
-
21:03
Jori Lehterä kiri SM-liigan pistepörssin kärkeen – maalihai täysin pitelemätön
-
20:59
Suomeen tuli päivässä 700 000 valkoposkihanhea – ja pian sen jälkeen satoja tuhansia lisää
-
20:52
Israelissa joukkopuukotus, Hamas ylisti tekijää – MTV seuraa
-
20:37
Marko Anttilalta mörkömäinen temppu paluupelissään
-
20:32
Ulosajo vesitti Pelicansin vahvan alun ja vanha tähti puraisi kirpaisevasti – CHL:stä silti maittava voitto
-
20:16
Nasima Razmyar PS-ministerien pakolaislinjasta: "Täysin sydämetöntä – ja pääministeri juoksee perässä"
-
20:12
Parranpärinää Helsingissä – Jukurit sai HIFK-tähden kaatumisesta kylmää kättä
-
20:00
Pihlajakadun huumevyyhti jatkuu – paljastuuko pitkään jahdattu huumekauppias?
-
19:53
NHL-luotsilta komeat kehut suomalaiskonkarille – viime kauden haasteet vain kaukainen muisto: "Hän kantoi vastuunsa"
-
19:46
Kirpaiseva oma maali SM-liigassa
-
19:40
Kapellimestari Leif Segerstam vieraili MTV:n Huomenta Suomessa vuonna 2017 – "Jos on visioita niin korvien väli aktivoituu"
-
19:40
Kapellimestari Leif Segerstam on kuollut
-
19:30
Yli 65-vuotiaat voivat päästä ensi syksynä yksityislääkärille terveyskeskusmaksun hinnalla
-
19:22
Olkiluodon kolmosyksikön vika korjattu – tehoa aletaan nostaa
-
19:15
Maarit ottaa Miltonin vastaan Floridan-kodissaan, vaikka alakerros voi jäädä tulvan alle: "Hyvällä tuurilla se on vain iso myrsky"
-
Lataa lisää