Vettel kukisti Mercedekset – Räikkönen upeasti neljänneksi

Sebastian Vettel teki kauden toisessa F1-osakilpailussa sen, mihin moni ei uskonut ennen kauden alkua: Ferrarin vauhti riitti kukistamaan molemmat Mercedeksen autot Malesian GP:ssä.

Vettel pystyi lähdössä pitämään kakkossijansa ja nousi hyvän vauhtinsa ansiosta kisan edetessä kärkeen. Toiseksi sijoittunut Mercedeksen Lewis Hamilton ei pystynyt lopussa haastamaan saksalaista voittotaistelussa ja hävisi maalissa tälle 8,5 sekuntia.

Kisan kolmas oli Mercedeksen Nico Rosberg ennen toista Ferrari-kuskia Kimi Räikköstä. Williamsin Valtteri Bottas oli viides ja Felipe Massa kuudes. Lopussa Bottas haki ohituspaikkaa tallikaveristaan, autot osuivat kertaalleen yhteen ja lopulta suomalainen pääsi edelle viimeisellä kierroksella.

Molemmat suomalaiskuljettajat saivat kisaan todella huonon lähdön. Kahdeksannesta ruudusta startannut Bottas menetti aikaisessa jarrutuksessa useamman sijan ja sijalta 11 lähteneen Räikkösen vasen takarengas repeytyi irti kosketuksessa Sauberin Felipe Nasrin etusiiven kanssa pudottaen hänet kisan hännille.

Räikkönen teki kuitenkin loistavan nousun mukaan kärkitaisteluun turva-auton tultua radalle hetkeä myöhemmin. Lopussa kummastakaan Williamsin autosta ollut vastusta Ferrarin suomalaiselle. Williams epäonnistui kisassa myös useammassa varikkopysähdyksessään.

Pisteille kisassa ajoivat myös Toro Rosson tulokaskuskit Max Verstappen ja Carlos Sainz sisartallinsa Red Bullin Daniil Kvjatin ja  Daniel Ricciardo sijoituttua yhdeksänneksi ja kymmenenneksi.

MM-pisteissä Hamilton jatkaa kärjessä 43 pisteellä. Vettelillä on 40 ja Rosbergilla 33 pistettä.

Malesian GP:n lopputulokset:

1. Sebastian Vettel

Ferrari

1:41.05,793

2. Lewis Hamilton

Mercedes

+8,569

3. Nico Rosberg

Mercedes

+12,310

4. Kimi Räikkönen

Ferrari

+53,822

5. Valtteri Bottas

Williams

+1.10,409

6. Felipe Massa

Williams

+1.13,586

7. Max Verstappen

Toro Rosso

+1.39,085

8. Carlos Sainz

Toro Rosso

1 kierros

9. Daniil Kvjat

Red Bull

1 kierros

10. Daniel Ricciardo

Red Bull

1 kierros

11. Romain Grosjean

Lotus

1 kierros

12. Felipe Nasr

Sauber

1 kierros

13. Sergio Perez

Force India

1 kierros

14. Nico Hülkenberg

Force India

1 kierros

15. Roberto Merhi

Marussia

3 kierrosta

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat