Venäläistaustaisen urheilijan nousu Suomen maajoukkueeseen herättää huomiota Venäjällä

Daria Virolainen on nimetty Suomen ampumahiihtomaajoukkueeseen kahteen seuraavaan maailmancupiin. Asia on nostettu esille myös Venäjällä.

Venäläistaustainen Virolainen on asunut Suomessa vuodesta 2016 lähtien ja saanut Suomen kansalaisuuden vuonna 2021. Hän ilmaisi viime vuonna kiinnostuksensa päästä Suomen ampumahiihtomaajoukkueeseen. 

Tätä nykyä 34-vuotias Virolainen kilpaili vuosi sitten jo rulla-ampumahiihdon SM-kisoissa, ja Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU myönsi tämän vuoden elokuussa hänelle oikeuden edustaa Suomea lajin kansainvälisissä kilpailuissa. 

Tällä kaudella Virolainen on myös palannut kansainvälisiin ampumahiihtokilpailuihin. Hän oli joulukuun vaihteessa Kontiolahdella IBU-cupin kilpailuissa, tuloksina henkilökohtaisista kilpailuista sijat 26 ja 29 ja sekaviestistä viides sija. IBU-cup on ampumahiihdossa maailmancupin jälkeen seuraavaksi korkein kansainvälinen kilpailusarja

Nyt Virolainen on ensimmäistä kertaa ampumahiihdon maailmancupissa Suomen edustajana, kun hän edustaa maajoukkuetta Hochfilzenissä 8.–10.12.2023 ja Lenzerheidessa 14.–17.12.2023. Suomen Ampumahiihtoliiton tiedottama asia on kiinnostanut myös Venäjällä ja Virolaisen mukanaolosta maailmancupissa ovat uutisoineet muun muassa Match TV, Championat ja Sport24.

Virolaisen lisäksi Suomen joukkueeseen Hochfilzenin ja Lenzerheiden maailmancup-tapahtumissa kuuluvat Erika Jänkä, Sonja Leinamo ja Suvi Minkkinen ja miehissä Olli Hiidensalo, Otto Invenius, Jonni Mukkala, Joni Mustonen sekä Jaakko Ranta.

Virolainen on viimeksi kilpaillut ampumahiihdon maailmancupissa kaudella 2017–18, jolloin hän edusti synnyinmaataan Venäjää. Virolainen on yltänyt urallaan maailmancupissa palkintokorokkeelle kahdesti – kummallakin kerralla hän oli toinen.

Lue myös:

    Uusimmat