Varapresidentti Mike Penceltä jyrkkä viesti puoluekokouksessa: Äänestäjät eivät ole turvassa Joe Bidenin Amerikassa

0:52
Katso yllä oleva video: Melania Trump otti eilen puheessaan esille muun muassa maan synkän koronapandemian uhrit.

Yhdysvaltalaisäänestäjät eivät ole turvassa Joe Bidenin Amerikassa, maan varapresidentti Mike Pence julisti puheessaan republikaanien puoluekokouksen kolmantena päivänä viitaten demokraattien presidenttiehdokkaaseen Joe Bideniin.

Samalla hän maalasi istuvasta presidentistä Donald Trumpista kuvaa suojelijana, joka puolustaa äänestäjiä radikaalivasemmistolta.

Katso yllä oleva video: Melania Trump otti eilen puheessaan esille muun muassa maan synkän koronapandemian uhrit.

Pence oli illan pääpuhuja. Hän seurasi useita Trumpin apureita, jotka yrittivät nostaa presidentin yhdysvaltalaisten arvojen ja ihmisoikeuksien esitaistelijan asemaan.

Puheissa esitettiin myös väitteitä pimeistä voimista, jotka haluavat tuhota amerikkalaisen unelman ja arvioitiin, ettei häviö demokraattivastustajille ole vaihtoehto.

Pence suitsutti puheessaan muun muassa Trumpin taloustoimia ennen koronaviruksen iskemistä sekä hänen toimiaan talouden elvyttämiseksi viruksen jälkeen.

Yhdysvalloissa republikaanien puoluekokous on jatkunut tänä yönä kolmannen päivän ohjelmalla. Puheet alkoivat aamuyöstä Suomen aikaa.

Päivän pääpuhuja Pence otti kolmantena päivänä myös virallisesti vastaan puolueensa varapresidenttiehdokkuuden. Pence piti puheensa Fort McHenryn linnoituksesta Baltimoressa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

"Väkivallan on loputtava"

CNN:n mukaan Pence päätti viime hetkellä ottaa puheessaan kantaa myös Wisconsinin viimeaikaisiin tapahtumiin.

– Väkivallan on loputtava, oli se sitten Minneapolisissa, Portlandissa tai Kenoshassa, 61-vuotias varapresidentti vaati tiukkana uutistoimisto AFP:n mukaan.

Lisäksi Pence julisti, että kaduille saadaan laki ja oikeus, joka koskee kaikkia.

Wisconsinin osavaltiossa on ollut väkivaltaisiksi äityneitä mielenosoituksia sen jälkeen kun poliisi ampui mustaa Jacob Blakea pidätystilanteessa Kenoshan kaupungissa. Blake on hengissä, mutta halvaantunut.

Trump on ilmoittanut, että Kenoshaan lähetetään liittovaltion joukkoja valvomaan mielenosoituksia. Mielenosoituksissa on tullut myös kuolonuhreja.

Kaksi ihmistä kuoli ja yksi haavoittui, kun rynnäkköaseella aseistautunut mies avasi tulen kohti mielenosoittajia tiistaina Kenoshassa.

Poliisi kertoi keskiviikkoiltana Suomen aikaa pidättäneensä 17-vuotiaan nuoren miehen epäiltynä veriteoista.

Alustavien arvioiden mukaan mies kuului ryhmään, joka oli kokoontunut paikalliselle huoltoasemalle suojelemaan sitä mellakoitsijoilta.

CNN:n mukaan Pence oli soutanut ja huovannut sen kanssa, tulisiko hänen mainita Wisconsin puheessaan.

Yhden lähteen mukaan varapresidentti oli aikomassa mainita tapahtumat puheessaan, mutta myöhemmin toinen lähde kertoi CNN:n mukaan, ettei koko tilannetta otettaisi lainkaan puheeseen.

Uutiskanavan mukaan varapresidentti lisäsi kuitenkin puheensa viimeiseen luonnokseen maininnan Wisconsinista seurattuaan sitä, miten dramaattisesti osavaltion tapahtumat ovat kärjistyneet.

Pence on jäänyt Trumpin varjoon

Entinen Indianan kuvernööri Pence on pariin aiempaan varapresidenttiin verrattuna jäänyt melko vahvasti presidentin varjoon.

Siinä missä presidentti Donald Trump on räiskyvä ja dominoiva persoona, Pence on hillitty ja varsin väritön poliitikko.

Trump valitsi aikanaan Pencen rinnalleen vedotakseen evankelikaalisiin äänestäjiin.

Myös Pencen vaimo Karen Pence piti tänä yönä puheen, jossa hän vältteli CNN:n mukaan pitkälti päivänpäällistä politiikkaa ja pitäytyi pitkälti illan teemassa "Sankarien maa".

Karen Pence puhui puheessaan naisten äänioikeuden 100-vuotisjuhlavuodesta, sotilaiden puolisoista, sotaveteraaneista ja pelastushenkilöstöstä.

Niin kuin presidentin puoliso Melania Trump toisena kokouspäivänä, myös Karen Pence nosti puheessaan esille koronaviruspandemian.

Mike Pence kertoi viime viikolla haastattelussa, että hänen vaimonsa palaa yksityiskoulun osa-aikaisena taideopettajana luokkahuoneeseen tulevien viikkojen aikana.

Erosta ilmoittanut presidentin neuvonantaja piti puheen

Penceä ennen kolmantena kokouspäivänä on esiintynyt muun muassa Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway, joka on ilmoittanut jättävänsä Valkoisen talon tämän kuun lopussa.

CNN:n mukaan Conway yritti maalata puheessaan presidentistä kuvaa naisten esitaistelijana, vaikka Trump on useaan otteeseen halventanut naisia julkisuudessa sekä esittänyt seksistisiä ja misogyynisiä kommentteja.

Tuoreeltaan Trump on muun muassa esittänyt seksistisiä ja rasistisia kommentteja demokraattien varapresidenttiehdokkaasta Kamala Harrisista.

Kuun lopussa tehtävänsä jättävä Conway on luvannut viettää enemmän aikaa perheensä kanssa.

Eroilmoitusta edelsi hänen Claudia-tyttärensä raju Twitter-kritiikki äitiään kohtaan. Trumpia vastustava Claudia Conway sanoi olevansa järkyttynyt siitä, että hänen äitinsä aikoo puhua republikaanien puoluekokouksessa.

Viihdemedia TMZ:n mukaan 15-vuotias Claudia Conway on kertonut hakevansa itsenäistymistä vanhempiensa holhouksesta.

Hänen suunnitelmiaan ei ole suistanut raiteilta edes se, että hänen äitinsä on kertonut jättävänsä tehtävänsä Trumpin neuvonantajana. 15-vuotias on kertonut aikeistaan Tiktokissa.

Kellyanne Conway on tullut tunnetuksi televisiohaastatteluistaan, joissa hän on puolustanut Trumpia järkähtämättömästi.

Hän esimerkiksi lanseerasi termin "vaihtoehtoiset faktat" puhuttaessa Trumpin virkaanastujaisten yleisömäärästä.

Kolmantena kokouspäivänä puhuu myös muun muassa Trumpin miniä Lara Trump.

Puoluekokous huipentuu perjantaina aamuyöllä Suomen aikaa, jolloin presidentti Trump pitää linjapuheensa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja