Juontaja Vappu Pimiä kertoi ensimmäisestä hääpäivästään Radio Novalla perjantaina.
Juontaja Vappu Pimiä avioitui miehensä Teemu Huuhtasen kanssa vuoden 2013 vappuaattona. Pariskunta vietti eilen ensimmäistä hääpäiväänsä.
Vappu kertoi Radio Novan Vappulandia-ohjelmassaan hääpäivän ohjelmaan kuuluneen muun muassa päivällinen hienossa ravintolassa.
– Saimme viettää kahdestaan aikaa ja kävimme syömässä päivällistä erinomaisessa ravintolassa. Sen jälkeen suuntasimme perinteisesti ystävien luokse kotibileisiin, suosikkijuontaja kertoi.
Vappu ja Teemu eivät vaihtaneet lahjoja ensimmäisenä hääpäivänään yhteisestä sopimuksesta.
– Anoppini kysyi, että miten poika muisti vaimoaan, mutta me päätimme, että säästetään rahamme nyt johonkin muuhun ja jätetään lahjat ostamatta, Vappu kertoi.
Hääpäivänä eteen ilmaantui myös muutama sattuma, jotka muistuttivat hauskalla tavalla vuoden takaisista juhlista.
– Ravintolassa huomasin tutun oloisen miehen ja mietin, mistä tunnen hänet. Sitten välähti, että hän oli häissämme pianistina!, Vappu kertoi.
Myöhemmin Vappu pysäytettiin kadulla erään nuoren miehen toimesta.
– Hän kertoi olleensa kirkossa silloin vahtimestarina, kun menimme naimisiin. Oli hauska törmätä useampaan ihmiseen, jotka olivat mukana vaikuttamassa päivän kulkuun hyvällä tavalla, Vappu kiitteli.
