Vantaalaisessa perheessä hälyttävä ongelma – jopa vessassa käydään puhelimen kanssa

Pelaaminen muodostui perheessä suureksi ongelmaksi 1:06
Vantaalaisen perheen lapset suuttuvat, kun heidän peliaikansa on ohi.

Vantaalaisessa perheessä tarvitaan apua, sillä äiti ei kykene hallitsemaan lastensa pelaamista ja sosiaalisen median käyttöä.

Supernanny Suomen ykköskauden päätösjaksossa Pia Penttala vierailee kolmilapsisen Hartikaisen perheen luona Vantaalla. Perheeseen kuuluvat äiti Johanna, 33 sekä lapset Olivia, 7, Luka, 9 ja Joonatan, 14.

Perheen suurin haaste on murrosikää lähestyvien lasten pelaaminen ja sosiaalisen median käyttö, jota äiti ei pysty hallitsemaan. Tilanteet kotona kärjistyvät yleensä silloin, kun pelaamisen aika on ohi.

– Kerran naapuri soitti meille ja kysyi, onko kaikki hyvin, kun kuuluu niin hirveä meteli. Silloin sanoin, että tähän on tultava jokin muutos, äiti Johanna sanoo.

Peleistä ja sosiaalisesta mediasta saatavat vaikutteet hankaloittavat perheen arkea, ja perheen nuorimmat lapset ovat jo alkaneet oireilemaan. Esimerkiksi 9-vuotiaalla Lukalla on pelien takia pelkotiloja sekä painajaisia.

– Luka juoksi kotiin itkien ja sanoi, että kidnappaajat seuraavat häntä, äiti Johanna jatkaa huolissaan.

Sosiaalisen median sisältö taas vaikuttaa 7-vuotiaan Olivian minäkuvaan. Tytön katsomissa videoissa kerrotaan, mitä kannattaa syödä, jotta ruoassa olisi mahdollisimman vähän kaloreita. Äitiä pelottaa, miten some vaikuttaa 7-vuotiaan itsetuntoon.

Iltaisin tulee itku, kun lapset muistelevat katsomiaan videoita esimerkiksi tsunamista ja kuolemasta. Jopa vessassa käydään puhelimen kanssa. Myös äiti pakenee itse tilannetta puhelimeen ja ruutumaailmaan.

Supernanny Suomi -ohjelman viimeinen jakso nähdään tiistaina 21. toukokuuta klo 21 ja mtv-palvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat