8 dl täysmaitoa
½ sitruunan mehu
½ vaniljatanko
Piirakkapohja:
100 g suolatonta voita (huoneenlämpöistä)
1 keltuainen (noin 20 g)
135 g vehnäjauhoja (puolikarkeaa)
40 g mantelijauhetta
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
Täyte:
200g kivettömiä kirsikoita halkaistuna
1 kananmuna
1 dl täysmaitoa
3 rkl akaasiahunajaa
Aloita valmistamalla juusto. Kaada maito kattilaan ja rapsuta vaniljatangosta siemenet maitoon. Kiehauta maito. Lisää sitruunanmehu ja anna poreilla jatkuvasti sekoitellen kunnes maidosta irtoaa runsaasti heraa. Kaada kattilan sisältö tiheän siivilän päällä olevaan puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen. Taittele pyyhkeen reunat massan päälle ja aseta paino nyytin päälle (esimerkiksi pieni kattila, jossa on vettä). Anna massan valua tunnin verran.
Sillä aikaa, kun juusto valuu, valmista piirakkapohja. Punnitse vehnäjauhot ja mantelijauhe kulhoon. Lisää suola ja sokeri ja sekoita hyvin. Nypi voi joukkoon. Lisää keltuainen ja vaivaa kunnes taikinasta tulee kiinteää. Älä vaivaa liian kauan, ettei muodostu liikaa sitkoa. Kääri taikinapallo kelmuun ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi.
