Kun oman lapsen ensimmäiset seurustelusuhteet päättyvät sydänsuruihin, tilanne ei korjaannu enää vain laastarilla ja puhalluksella. Aikuiset tietävät, että tuska on väliaikaista ja siitä pääsee yli, mutta teinistä tilanne tuntuu maailmanlopulta. Vanhemman kannattaa kuunnella, ymmärtää ja malttaa kielensä.
Älä tuppaudu
Anna lapsellesi tilaa ja kunnioita hänen yksityisyyttään – silloinkin, kun hän viettää tuntikausia yksin huoneessaan surumielisiä balladeja kuunnellen ja nyyhkien. Älä utele eron syitä tai vaadi, että hän puhuu sinulle asiasta. Avautuminen voi ottaa aikaa.
Ei myöskään kannata loukkaantua, jos kuulee lapsensa puhuvan asiasta kaverilleen puhelimessa: on luonnollista, että teinit etsivät tukea ennemmin ikätovereiltaan kuin vanhemmiltaan. Tee vain selväksi, että tiedät hänen olevan vaikeassa tilanteessa, ja kun hän on valmis puhumaan siitä, niin sinäkin olet.
Älä tuo ilmi omaa mielipidettäsi
Vanhempi saattaa olla helpottunut tai jopa innoissaan lapsen suhteen loppumisesta, varsinkin jos käy ilmi, että omaa jälkikasvua on kohdeltu huonosti tai jopa petetty. Teiniä ei kuitenkaan auta kuulla, kuinka ”et koskaan oikeasti pitänytkään siitä luuserista” tai ”tiesit, että näin tulee käymään”. Puolien ottaminen, edes sen oman lapsen, voi suututtaa hänet ja saada puolustamaan toista osapuolta.
Jos teini puhuu sinulle erosta, anna hänelle jakamaton huomiosi ja empatiaa. Älä vähättele lapsen surua kertomalla tarinoita omista sydänsuruistasi, vaan sano yksinkertaisesti: kuulostaa, että sinuun todella sattuu. Eron kertaaminen ilman vanhemman väliin änkeämiä mielipiteitä tai keskeytyksiä antaa lapselle tilaisuuden prosessoida tapahtunutta ja oppia siitä.