Naisten itsemurhien pitkään jatkunut lasku on kääntynyt nousuun, kertoo tuore selvitys.
Alkoholi, huumeet ja itsemurhat ovat edelleen suurimmat syyt ennenaikaisiin kuolemiin Suomessa, ilmenee FCG Finnish Consulting Groupin (FCG) tuoreesta, kansainvälisiin mittareihin pohjautuvasta PYLL-selvityksestä.
PYLL (Potential Years of Life Lost) kertoo, kuinka monta vuotta jää elämättä verrattuna 75 vuoden elinikään. FCG:n nyt julkaistu selvitys perustuu ennenaikaisesti menetettyjen elinvuosien tarkasteluun vuosina 2020–2024.
Selvityksen mukaan ennenaikaisten menetysten myönteinen kehitys on jatkunut, mutta se on huomattavasti hidastunut. Paikoin kehitys on jopa kääntynyt huonompaan suuntaan.
Naisten itsemurhien määrä on ollut koko 2000-luvun laskussa, mutta tuoreimmissa tilastoissa suunta on kääntynyt.
– Naisten tilanne aiheuttaa erityistä huolta. Vaikka miesten ja naisten välinen ero kaikissa menetyksissä on yhä 2,3-kertainen, ja suurimmillaan jopa 3,8-kertainen, ei itsemurhien määrä ole kasvanut räjähdysmäisesti, mutta muutos antaa signaalin epätoivon syventämisestä. Epäsuotuisa kehitys voi kertautua ja lisätä epätoivoa entisestään, kertoo FCG:n johtava asiantuntija Virpi Pitkänen.
Alue-erot tasaantuivat
Uusimmista laskelmista selviää, että alueelliset erot hyvinvointialueiden välillä ovat kaventuneet.
Selvityksen mukaan erot ovat tasaantuneet siksi, että parhaiten pärjänneiden alueiden kehitys on huonontunut ja heikoimmassa asemassa olevien parantunut.
Vain Ahvenanmaalla (2 016 menetettyä elinvuotta sataatuhatta asukasta kohti) tilanne on selvityksen mukaan selkeästi koko maan keskiarvoa parempi.
Heikoimmassa tilanteessa ovat Kainuu (3 666), Etelä-Savo (3 626) ja Päijät-Häme (3 487). Ahvenanmaan lisäksi Pohjanmaa ja Länsi-Uusimaa erottuvat muusta maasta positiivisesti.
Alkoholi suurin, huumeet kasvussa
Suomessa menetetään vuosittain edelleen ennenaikaisesti noin 230 000 elinvuotta, joista 73 prosenttia eli noin 170 000 vuotta voitaisiin välttää.
Virpi Pitkäsen mukaan niin sanottu "epätoivon triadi" eli alkoholi, huumeet ja itsemurhat ei näytä laantumisen merkkejä.
– Suomessa menetetään edelleen ennenaikaisesti yli 4 000 elinvuotta sataa tuhatta henkilöä kohden, kun esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa vastaava luku on alle 3 000.

