Valtteri Bottas näki Alfa Romeon virheen nopeasti – totesi Viaplaylle: "Koetimme pikkaisen riskiä"

Valtteri Bottas uskoo Alfa Romeon yrittäneen saavuttaa Espanjan F1-kisassa huipputulosta hiukan liian optimistisella taktiikalla. Bottas sijoittui lopulta hienosti kuudenneksi.

Bottas taisteli kisassa nelossijasta käyden toisinaan jopa kolmannellakin paikalla. Lopulta hänen kahden pysähdyksen taktiikkansa ei kuitenkaan toiminut kolmella stopilla liikkeellä olleita Ferrarin Carlos Sainzia ja Mercedeksen Lewis Hamiltonia vastaan.

Hän kommentoi tuoreeltaan tiimiradiossa, että pitkä viimeinen 32 kierroksen loppurutistus keskikovilla renkailla oli liian pitkä. Siitä huolimatta Alfa Romeo saavutti jälleen hienon tuloksen edellään vain kolmen kärkitallin autoja.

– Hyviä pisteitä tuli. Koetimme taktiikan kanssa ehkä pikkaisen riskiä. Viimeinen stintti oli ehkä vähän liian pitkä. Ei ihan kumit kestäneet loppuun asti, mutta koetettiin, Bottas tiivisti Viaplayn haastattelussa.

Barcelonan ei alun alkaenkaan pitänyt Bottaksen mukaan kuulua Alfa Romeolle vahvoihin ratoihin, joten siinäkin mielessä tulos oli varsin rohkaiseva jatkoa ajatellen. Lisäksi Bottas pysyi yllättävän hyvin kärkitiimien vauhdissa.

– Vauhti oli paikka paikoin aika samaa kuin edellä olevilla autoilla. Täytyy katsoa, mitä olisimme taktiikan puolesta voineet tehdä paremmin, mutta ehkä siitä vikasta stintistä tuli vähän liian pitkä, hän totesi.

Lue myös:

    Uusimmat