Valtava määrä naisia on tyytymättömiä rintoihinsa – tästä syystä tyytymättömyys on terveysriski

Valtaosa maailman naisista on tyytymättömiä rintoihinsa, tuore tutkimus osoittaa. Vaikka ongelma voi kuulostaa pinnalliselta, voi sillä olla vakavia vaikutuksia naisten fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen.

Brittiläisen Anglia Ruskin yliopiston johtaman kansainvälisen tutkimuksen mukaan 71 prosenttia naisista on tyytymättömiä rintoihinsa. Ja mitä tyytymättömämpi nainen on rintoihinsa, sitä heikommin hän tutkii itse rintojaan ja huomaa niissä muutoksia.

Rintojen tutkiminen ja muutosten aikainen huomaaminen ovat tärkeitä itsetarkkailun muotoja rintasyövän varhaisen havaitsemisen kannalta.

– Tyytymättömyys rintojen kokoon saattaa johtaa käyttäytymiseen, joka vähentää rintatietoisuutta, erityisesti jos rinnat aiheuttavat naiselle ahdistusta, häpeää ja kiusaantuneisuutta, tutkimusta johtanut sosiaalipsykologian professori Viren Swami sanoo yliopiston tiedotteessa.

Health-sivuston haastattelema naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sherry Ross huomauttaa, että rintoihinsa tyytymätön nainen saattaa myös todennäköisemmin jättää välistä mammografia-tutkimukset eli rintasyövän seulonnat.

Rintasyöpä on länsimaisten naisten yleisin syöpä. Suomessa siihen sairastuu vuosittain noin 5000 naista. Tällä hetkellä noin 90 prosenttia rintasyöpää sairastavista suomalaisnaisista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Mitä varhaisemmin tauti todetaan, sitä parempi sen ennuste on.

Tyytymättömyys rintoihin voi nakertaa mielenterveyttä

Tyytymättömyys rintojen kokoon voi johtaa paitsi vakaviin fyysisiin myös psyykkisiin ongelmiin, kuten alhaisempaan itsetuntoon ja vähäisempään onnellisuuteen. Tutkimuksen mukaan rintojensa kokoon tyytymättömät naiset ovat lisäksi todennäköisemmin tyytymättömiä painoonsa ja ulkonäköönsä ylipäätään. Tällä voi olla vakavia vaikutuksia mielenterveyteen.

Professori Swami suosittelee naisia pitämään rintojaan sellaisina kuin ne ovat: tärkeinä osina kehoaan. Rintojen ulkonäköä ennemmin olisi syytä miettiä ja arvostaa niiden mahdollistamia toimia, kuten imettämistä. Tämä on toki helpommin sanottu kuin tehty.

Iän myötä tyytymättömyys rintoihin vähenee

Tutkimukseen osallistui yli 18 500 naista 40 eri maasta. Naisista vain 29 prosenttia oli tyytyväisiä rintoihinsa. Vastaajista 48 prosenttia toivoi suurempia rintoja ja 23 prosenttia pienempiä rintoja.

Suurinta tyytymättömyys rintojen kokoon oli Brasiliassa, Japanissa, Kiinassa, Egyptissä ja Isossa-Britanniassa. Suurimpia rintoja toivoivat intialaiset, pakistanilaiset, egyptiläiset, libanonilaiset ja brittiläiset naiset. Japanissa, Filippiineillä, Saksassa, Itävallassa ja Malesiassa naisten ideaalirintojen koko oli puolestaan pienin.

Osallistujien keski-ikä oli 34 vuotta. Tutkijat huomasivat, että iän myötä naisten tyytymättömyys rintojensa kokoon väheni. Tutkijat arvelevat tämän liittyvän siihen, että vanhemmat naiset kokevat vähemmän paineita saada ihanteellisen kokoiset rinnat, tai että äitiys ja imetys saavat naiset keskittymään esteettisten seikkojen sijaan rintojen toiminnallisiin tarkoituksiin.

Löydökset ilmestyivät Body Image -julkaisussa.

Lue myös:

    Uusimmat