Syöpä yleistyy tulevaisuudessa: "Ajatellaan, että jopa joka kolmas suomalainen elämänsä aikana sairastuisi syöpään"
Tulevaisuudessa jopa joka kolmas suomalainen saattaa sairastua syöpään. Jo nyt Suomessa havaitaan yli 30 000 uutta tapausta joka vuosi.
Miksi nykyisin tuntuu, että kaikilla on syöpä? Miten paljon syöpiä Suomessa oikein on?
Syöpää voisi jo kuvata kansantaudiksi, sanoo osaston ylilääkäri Petteri Hervonen HUS Syöpäkeskuksesta. Suomessa havaitaan yli 30 000 uutta tapausta joka vuosi.
– Tulevaisuudessa ajatellaan, että jopa joka kolmas suomalainen elämänsä aikana sairastuisi syöpään. Monet sanovat, että heidän suvussaan "on paljon syöpää". Niinhän voi sanoa melkein jokainen. Jos alkaa käydä sukuaan läpi, melkein aina löytyy joku, jolla on jonkun tyyppinen syöpä, Hervonen kuvaa.
– Voi sanoa, että valitettavasti syöpä näyttää yleistyvän. Tietyt syöpätyypit vaikuttavat yleistyvän sitä kautta, että ruokailu ja ravintotottumukset ovat muuttuneet vuosien saatossa. Elämästä on tullut aika yltäkylläistä.
"Moni harvinaisempi syöpä lisääntyy syystä, jota ei täysin tunneta"
Ruokavalio on yhdistetty esimerkiksi suolisto- ja rintasyöpiin. Toisaalta tupakointi vähenee koko ajan, joten tulevaisuudessa keuhkosyövät voivat vähentyä.
Valitettavasti jotakin muuta luultavasti tulee tilalle.
– Keuhkosyöpä on yleisimpiä syöpiä Suomessa, toisaalta samaan aikaan rintasyöpä, eturauhassyöpä ja suolistosyöpä lisääntyvät. Myös moni muu harvinaisempi syöpä lisääntyy syystä, jota ei täysin tunneta.
"Syövät kuitenkin ovat pääosin iäkkäiden ihmisten sairauksia"
Myös diagnostiikka on vuosien varrella parantunut. Suomessa siis yksinkertaisesti havaitaan syöpiä helpommin kuin ennen.
Diagnosoinnin ansiosta aikaisia, vielä oireettomia syöpiä löytyy enemmän, ja niitä pystytään myös parantamaan paremmin.
– Suomalaiset ovat koko ajan enemmän ja enemmän tietoisia siitä, mitä oireita pitää tarkkailla, ja milloin pitää hakeutua lääkäriin, Hervonen kuvailee.
– Toisaalta suomalainen väestökin vanhenee koko ajan. Syövät kuitenkin ovat pääosin iäkkäiden ihmisten sairauksia. Ne lisääntyvät vääjäämättä, kun väestö vanhenee.
Yllä olevalla videolla keskustellaan syövän yleistymisestä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää