Etelä-Korean suurin jalkapallotähti Son Heung-Min on ilmoittanut jättävänsä Tottenhamin. Son on edustanut seuraa vuodesta 2015 lähtien.
33-vuotias Son kertoi päätöksestään Soulissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Suomen aikaa lauantaiaamuna. Hän on toiminut kaksi viimeistä kautta Tottenhamin kapteenina.
– Tämä oli jalkapallourani vaikein päätös. Olen ollut tässä seurassa kymmenen vuotta. Seura ja kannattajat ovat olleet mahtavia. Kaiken koetun jälkeen päätöksen tekeminen oli vaikeaa, Son sopersi medialle.
Liigaotteluita Tottenhamissa kertyi 333 kappaletta, joissa Son teki 127 maalia.
– Koen, että tarvitsen uuden ympäristön, jotta voisin työntää itseäni eteenpäin. Kymmenen vuotta on pitkä aika, kun sitä pysähtyy miettimään.
Son pääsi juhlimaan viime kaudella Spursin kanssa Eurooppa-liigan voittoa.
Hänet on yhdistetty siirtohuhuissa vahvasti Pohjois-Amerikan MLS-liigassa pelaavaan Los Angeles FC:hen.