Valeryöstöstäkin tuomittua ex-päätoimittajaa epäillään nyt rahanpesusta – lavasti 2011 oman kellokauppansa murron

Muun muassa entisen Oho!-lehden päätoimittajana tunnetuksi tullut Mikko Sokero on epäiltynä rahanpesusta. Sokerolla on aiempaa rikostaustaa, kun tämä osallistui vakuutuspetoksena tehtyyn kelloliikkeen ryöstön lavastukseen.

Sokero toimii tänä päivänä Kellolehden kustantajana. Oikeuden pakkokeinotietojen mukaan sekä häneen että lehteä kustantavaan yhtiöön on kohdistettu epäiltyyn törkeään rahanpesuun liittyen oikeudellisia toimia. Käräjäoikeudesta saatujen tietojen perusteella epäillyn rikoksen uskotaan tapahtuneen viime vuonna kesä- ja heinäkuun vaihteessa.

Asia on nyt syyteharkinnassa, ja syyttäjän mukaan asian käsittelyn alkamisajan arviointi on vaikeaa. Hän ei kommentoi rikosepäilyä sen tarkemmin.

Sokero sai vuonna 2012 kahden ja puolen vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen kahdesta törkeästä petoksesta. Rikoksessa Sokero teetti toisella miehellä kelloliikkeeseensä valeryöstön ja -murron vakuutuskorvausten toivossa.

MTV Uutisten tavoittama Sokero kiistää rikosepäilyt kertoen, ettei ole syyllistynyt rikokseen. 

Lue myös:

    Uusimmat