Tämä herätti epäilyt kelloliikkeen ryöstön aitoudesta

Syyttäjän mielestä Helsingissä viime lokakuussa tapahtunut kelloryöstö ja sen jälkeen samaan liikkeeseen tehty murto olivat lavastettuja.

Poliisi sai 22. lokakuuta ilmoituksen, että Helsingissä Hietaniemen hallissa sijaitseva kelloliike oli ryöstetty keskellä päivää.

"Sotilaalliseksi" ja "ryhdikkääksi" kuvattu ryöstäjä oli uhannut aseella liikkeen myyjänä toiminutta omistajaa ja saanut mukaansa useita arvokelloja.

Hän oli poistunut hallista pysäköintialueen kautta yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin.

Helsingin poliisin järjestäytyneeseen rikollisuuteen erikoistunut yksikkö alkoi tutkia tapahtumia. Kuvat tekijästä kaivettiin hallin valvontalaitteista ja annettin medialle.

Ryöstäjää ei kuitenkaan löydetty, ja kelloliikeen omistaja sai kelloista lähes 47 000 euron vahingonkorvauksen vakuutusyhtiöltään.

Toinen isku samaan liikkeeseen

Epäilyt ryöstön aitoudesta heräsivät kuitenkin joulukuun alussa, kun samaan kelloliikkeeseen murtauduttiin hallin sulkeuduttua. Kelloja lähti jälleen varkaan matkaan, tällä kertaa yli 185 000 euron arvosta.

Tässä kohtaa syytetyt tekivät kuitenkin virheen, esittää syyttäjä.

Varas ei saanut tuhottua hallin valvontalaitteistoa. Laitteistoa oli yritetty ensin ottaa mukaan, sen jälkeen hajottaa. Kummassakaan ei ollut kuitenkaan täydellisesti onnistuttu, ja poliisi kaivoi kuvat esiin.

Murrossa huomattiin heti useita kummallisia piirteitä. Kyseessä oli selvästi sama henkilö kuin aiemmin tehdyssä ryöstössä. Ryöstäjä vietti kauppahallissa pari tuntia ja muun muassa soitti teon aikana puheluita. Valvontakameroille on myös tallentunut liikkeen omistaja murtomiehen kanssa.

Hallin toimiston lankapuhelimesta oli soitettu kelloliikkeen omistajalle murron aikana. Selvisi, että puheluita oli soiteltu myös lokakuisen väitetyn ryöstön yhteydessä.

Liikkeen omistaja, media-alallakin uraa luonut nelikymppinen mies, sekä toinen epäilty vangittiin pian törkeästä petoksesta epäiltynä. Murrossa anastetut kellot löytyivät valeryöstäjäksi epäillyn autosta.

Syytetyt eri mieltä

Kihlakunnansyyttäjä Laura Tikka vaatii liikkeen omistajalle kahden vuoden kahdeksan kuukauden vankilatuomiota muun muassa kahdesta törkeästä petoksesta.

Syytetty kiistää rikoksen. Hänen mukaansa ryöstö ja murto olivat aitoja.Hän kertoo tienneensä ryöstön toteuttamisesta, mutta valehdelleensa viranomaisille pakon edessä.

Sen sijaan valeryöstäjäksi syytetty mies myöntää teonkuvauksen oikeaksi. Hän kertoo toteuttaneensa valeryöstön ja valemurron liikkeen omistajan pyynnöstä. Hän kuitenkin katsoo roolinsa teon suunnittelussa olleen hyvin vähäinen, hän toimi mielestään lähinnä avustajan roolissa. Hänelle syyttäjä vaatii kahden ja puolen vuoden ehdotonta tuomiota.

Tänään alkaneessa oikeudenkäynnissä syytteessä on liikkeen omistajan ja valeryöstäjän lisäksi kolmas henkilö, jota syytetään huumausainerikoksesta. Hän ei kuitenkaan aamulla saapunut oikeuteen.

Lue myös:

    Uusimmat