Kelloliikkeen valeryöstö toi pitkän tuomion

Helsingin Hietalahden kauppahallin kelloliikkeen omistaja on tuomittu valeryöstöstä ja valemurrosta vankilaan. Mies haki kadonneista kelloista korvauksia, vaikka oli oikeuden mukaan itse sopinut ryöstöstä ja murrosta.

Kahden ja puolen vuoden tuomio tuli kahdesta törkeästä petoksesta.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi törkeistä petoksista vankilaan myös Hallin Kelloon valeryöstön ja valemurron tehneen miehen. Oikeus piti häntä vähemmän syyllisenä kuin kellokauppiasta. Hänen tuomiokseen tuli vuosi ja yhdeksän kuukautta.

Kelloyrittäjä kertoi oikeudessa, että valeryöstön ja valemurron tehnyt mies olisi uhkailemalla saanut hänet hallitsemattoman pelon valtaan. Oikeus piti uhkailuväitettä epäuskottavana.

Oikeus arvioi myös kellokauppaa pyörittävän yhtiön ja sen pääomistajan taloudellista tilannetta. Tuomion mukaan vakuutuspetoksen motiivi oli se, että näin myynnissä olleita kelloja saatiin muutettua nopeasti rahaksi, vaikkei yhtiöllä ollutkaan varsinaista rahapulaa.

Vakuutusyhtiö ehti maksaa korvaukset vain valeryöstössä viedyistä kelloista. Miesten pitää maksaa Ifille noin 45 000 euroa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat