Vakuutuslääkäri päätti, että mies on työkykyinen ja ansaitsee pienemmän eläkkeen – potilas uhkasi viiltää kurkun auki

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut keski-ikäisen miehen sakkoihin tappouhkauksesta. Mies "lupasi" viiltää vakuutuslääkärinsä kurkun, koska tämä totesi hänen olevan työkykyinen.

Eteläsuomalainen mies selvitteli asiaa käräjillä viime syksyllä. Tuomiosta käy ilmi, että ennen tappouhkauksia mies oli saanut vakuutusyhtiöltään puhelun. Siinä selvitettiin hänen työkykyynsä liittyviä asioita.

Mies sai kuulla vakuutuslääkärin antaneen hänestä lausunnon, jonka mukaan hän olisi työkykyinen. Lausunnon takia miehen eläkettä pienennettäisiin.

Mies tiedusteli lääkärin nimeä ja kertoi virkailijalle, että aikoisi tappaa tämän.

Lääkäri päätti soittaa miehelle

Lääkäri sai kuulla uhkauksesta vakuutusvirkailijalta. Hän päätti soittaa miehelle vielä saman päivän aikana.

Puhelun aikana mies toisti uhkauksensa ja kertoi vielä, ettei kyse edes ole uhkauksesta vaan "lupauksesta".

Lääkäri muisteli oikeudessa, että mies olisi puhunut jotain kurkun auki viiltämisestä. Myös mies itse oli poliisikuulusteluissa muistellut näin.

Käräjillä mies vetosi tuohtumukseensa. Hän kertoi sairastavansa useita sairauksia ja olevansa niiden takia työkyvytön. Mies kertoi menettäneensä hermonsa, kun kyseinen vakuutuslääkäri oli pitänyt häntä työkykyisenä.

"Ammatin haittapuoli"

Mies puolustautui sillä, ettei hänellä olisi ollut todellisuudessa mahdollisuuksia toteuttaa uhkauksiaan. Hän esitti oikeudelle kirjallisena todisteina uusia lääkärinlausuntoja, joissa hänet todettiin työkyvyttömäksi.

Mies ei ylipäätään pitänyt puheitaan rikollisina, vaan kuvaili niitä enemminkin "ammatin haittapuoleksi", jota lääkärin tulisi ainakin jonkin verran sietää. Hän siis kiisti rikoksen.

Käräjäoikeus oli eri linjoilla. Käräjäoikeuden mielestä lääkärillä oli perusteltu syy pelätä turvallisuutensa puolesta. Miehen käytös täytti laittoman uhkauksen tunnusmerkit.

Lääkäri itsekin kertoi, että oli tapahtumapäivänä pelännyt niin, ettei uskaltanut mennä kotiinsa. Hän oli myös pyytänyt lapsiaan menemään yöksi muualle.

Uhkaaja tuomittiin laittomasta uhkauksesta 60 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen. Sakoista maksettavaa jää 1260 euroa. 

Lääkärillä ei ollut vaatimuksia miestä kohtaan, joten miestä ei määrätty maksamaan esimerkiksi vahingonkorvauksia.

Tuomio on lainvoimainen.

Lue myös:

    Uusimmat