Vaimo järjesti Heikki Paasoselle hemmottelupäivän – samalla paljastui tulevan pienokaisen sukupuoli
Heikki ja Marita Paasosella on entuudestaan vuonna 2021 syntynyt tytär.
Juontaja Heikki Paasonen ja hänen vaimonsa Marita Paasonen odottavat toista yhteistä lastaan. Paasonen lähti eilen kuvaamaan Amazing Race Suomi -sarjaa, mutta hänen vaimonsa järjesti hemmottelupäivän ennen pitkää työreissua.
Marita julkaisi tunnelmallisen videon Instagram-tilillään, jossa paljastuu tulevan pienokaisen sukupuoli. Pari puhkaisee ilmapallon ja sieltä paljastuu vaaleansinisiä konfetteja eli pari odottaa poikavauvaa.
– Rakenneultran piti olla vasta parin viikon päästä, kun Heikki olisi ollut ulkomailla. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa, joko huijata Heikkiä etten kerro sille sukupuolta ennen Amazing Racen loppua ja crew olisi järkännyt yllätyksenä babybileet reissussa. Mietin kuitenkin, että onhan se ihana käydä yhdessä katsomassa, että kaikki on hyvin. Varasin meille siis hemmottelupäivän ja lopulta sukulaiset livenä seurasi, mikä väri ilmapallon sisältä paljastuu. Pääasia tietysti oli, että kaikki on kunnossa.
– Edellisenä päivänä oli ollut iskän uurnan lasku ja siellä mulla oli niin tyyni olo, Mari kirjoittaa videon yhteyteen.
Videon näet klikkaamalla nuolesta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Pari paljasti huhtikuussa odottavansa toista yhteistä lastaan. Parilla on entuudestaan vuonna 2021 syntynyt esikoistytär. Paasoset menivät naimisiin syyskuussa 2023.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää