Naisella vaihdevuodet voivat yllättää jopa alle 40-vuotiaana, synnytys- ja naistentautien erikoislääkäri Tomi Mikkola kertoo.
HYKS:in Naistenklinikan synnytys- ja naistentautien erikoislääkäri Tomi Mikkola sanoo vaihdevuosien alkamisen tarkoittavan käytännössä sitä, että naisen munasarjojen toiminta loppuu. Näin voi käydä naiselle jo reilusti ennen yleistä menopaussi-ikää.
– Joskus näin voi käydä jo alle 40-vuotiaalla naisella, kun estrogeenin, eli naissukupuolihormonin tuotanto loppuu munasarjoista. Tästä voivat seurata vaihdevuosioireet.
Aikaisin alkavat vaihdevuodet eivät ole Mikkolan mukaan kuitenkaan kovin yleisiä. Keskimäärin ne alkavat suomalaisnaisella noin 51-vuotiaana, ja siinäkin vaihtelu on suurta.
– Mutta naisen munasarjojen toiminnan loppumista ennen 40 ikävuotta pidetään sitten jo Kela-korvattavana sairautena. Useimmiten syytä siihen, miksi vaihdevuodet alkavat joillakin naisilla aikaisemmin, ei tiedetä.
Mikkola sanoo geeneillä voivan olla vaikutusta.
– Jos äidillä alkavat vaihdevuodet kovin aikaisin, niin näin tapahtuu todennäköisesti myös tyttärellä. Tutkimusten mukaan myös vaihdevuosioireet kulkevat jossain määrin suvuittain, Mikkola toteaa.

