Väärinkäyttäjä palauttaa datalaitteelta poistetut tiedot näppärästi
Vanhat tietokoneet, älypuhelimet, muistitikut ja muut henkilökohtaisia tietoja sisältävät laitteet voivat olla tietoturvariski, jos ne hävitetään huolimattomasti.
Vaikka laitteen muistin tyhjentäisi, sitä ei kannata heittää lähimmälle roskalavalle.
– Netistä löytyy hurja määrä ohjelmia, joilla tiedot voi palauttaa. Riittää, kun osaa asentaa sellaisen ohjelman ja käyttää Windowsin ikkunoita, toteaa tietojen poistamiseen erikoistuneen Blancco-yrityksen toimitusjohtaja Sami Tuupanen.
Tuupasen mukaan on pitkälti laitteen valmistajasta kiinni, kuinka perusteellisesti tiedot häviävät, kun käyttäjä ne poistaa. Esimerkiksi joissakin älypuhelimissa tietojen poistaminen saattaa poistaa vain tietoon viittaavan osoitteen, mutta jättää itse tiedon laitteeseen.
Jotkut kodinkoneliikkeet tarjoavat kuluttajille palvelua, jossa laitteen muisti tyhjennetään ja asiakas saa virallisen todistuksen siitä, että tiedot on varmasti poistettu. Tuupanen korostaa, että vaikka ei tahtoisikaan käyttää maksullista palvelua, kannattaa aina kuitenkin edes formatoida tai alustaa laite, tai poistaa tiedot käyttämällä ilmaistyökaluja. Kaikki tämä tekee tietojen palauttamisen ainakin hiukan vaikeammaksi.
Kierrätä datalaite oikein
- Data-SER (sähkö- ja elektroniikkaromu) -kierrätykseen kannattaa viedä kaikki rikkinäiset laitteet, jotka sisältävät muistia. Näitä ovat esimerkiksi tietokoneet, matkapuhelimet ja digikamerat.
- Laitteen muisti kannattaa tyhjentää tai päällekirjoittaa ennen kierrätykseen viemistä. Verkosta löytyy ilmaisia ohjelmia, joilla tämä onnistuu. Jos laite on esimerkiksi erilliselle muistikortille tallentava kamera, alusta muistikortti.
- Datalaitteita ja muuta sähkö- ja elektroniikkaromua hyväksyvät viralliset kierrätyspisteet löydät kierratys.info-verkkosivustolta. Lisäksi noin 500 elektroniikkaa myyvää liikettä ottaa laitteita vastaan.
- Kierrätyspisteet ovat kuluttajille maksuttomia.
Harmaa keräys voi viedä tiedot vääriin käsiin
Varmin keino huolehtia laitteensa ja tietojensa lopullisesta hävittämisestä on viedä se viralliseen sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätyspisteeseen. Kierrätysastioita löytyy myös 500 elektroniikkaliikkeestä ympäri Suomen. Kaikki datalaitteiden kierrätyspaikat ovat kuluttajille maksuttomia.
Virallisiin kierrätyspisteisiin viedyt laitteet raportoidaan valvovalle viranomaiselle ja viedään suomalaisiin käsittelylaitoksiin. Rikkinäiset laitteet puretaan ja osa materiaalista, kuten kupari, toimitetaan uusiokäyttöön. Osa muoveista hyödynnetään energiana. Haitallisia aineita sisältävät osat toimitetaan hävitettäväksi siihen erikoistuneille laitoksille.
Kierrätystä organisoi Elker Oy, jonka sähkö- ja elektroniikkalaitteita valmistavien yritysten tuottajayhteisöt perustivat kymmenisen vuotta sitten. Laissa säädetty tuottajavastuu on velvoittanut laitteiden valmistajia ja maahantuojia romun kierrättämiseen vuodesta 2005 lähtien.
– Ikävä kyllä Suomessa on myös niin sanottua harmaata keräystä, jossa laitteita otetaan vastaan, mutta tietoturvan hoitamisesta ei ole tällöin mitään varmuutta, kertoo Elkerin operatiivinen päällikkö Tuomas Räsänen.
Vääriin käsiin joutunut laite voi johtaa esimerkiksi identiteettivarkauksiin tai muuhun henkilökohtaisten tietojen ja kuvien väärinkäyttöön. Elkerin mukaan osa epävirallisiin kierrätyspisteisiin viedyistä laitteista saattaa päätyä uuteen käyttöön ulkomaille.
Yrityspuolella riskit ovat tietenkin vielä suuremmat.
– Suomessakin tällaista kautta on päätynyt tietoa vääriin käsiin ihan pörssiyhtiötasolla asti. Usein löytäjä on tällaisissa tapauksissa ostettu hiljaiseksi, Sami Tuupanen kertoo.
Uusimmat
-
23:04
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Kalle Rovanperä kävi ulkona tieltä! Teemu Suniselta huippupäivä
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:49
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
20:00
SM-liigan tähtipelaaja törttöili jälleen itselleen ulosajon – tätä kostoretkeä edelsi kyseenalainen tilanne
-
Lataa lisää