Fintraffic on huolissaan junaraiteilla liikkumisen yleistymisestä.
Luvattomasta liikkumisesta ja ilkivallasta raiteilla on tehty tänä vuonna jo lähes 450 kirjausta, kertoo Fintrafficin rataliikennekeskus. Vastaavaan aikaan viime vuonna kirjauksia oli tehty miltei sama määrä, mikä on noin 20 kirjausta enemmän kuin vuonna 2024.
Suurin osa luvattomista radalla liikkujista tehdyistä kirjauksista tehtiin Helsingin ohjauskeskuksen alueella.
Fintrafficin rataliikennekeskus muistuttaa tiedotteessa, että luvaton liikkuminen raiteilla on hengenvaarallista sekä laissa kielletty.
Fintraffic muistuttaa, että nykyajan junat ovat niin hiljaisia, ettei lähestyvää junaa välttämättä huomaa ajoissa. Junien nopeus kun on parhaimmillaan yli 220 kilometriä tunnissa.
– Moni ei ehkä ajattele tekevänsä mitään vaarallista oikaistessaan radan yli tai liikkuessaan raiteiden läheisyydessä. Todellisuudessa tilanteet voivat muuttua hengenvaarallisiksi hyvin nopeasti, ja samalla vaikutukset näkyvät koko junaliikenteessä, sanoo raideliikenteenohjauksen häiriöjohtamisen päällikkö Antti Ukkonen Fintrafficista.
Kustannukset lasketaan tuhansissa euroissa, vaikka juna myöhästyisi minuutin, ja jokainen havainto raiteilla liikkujasta hidastaa junaliikennettä.
– Vaikka raiteilla olisi vain 30 sekuntia, viranomainen voi pyytää junaliikenteen pysäyttämisen jopa kymmeniksi minuuteiksi, Fintraffic tiedottaa.
Myös junaa odottaessa laiturilla on syytä pysyä kaukana raiteista, sillä vauhdissa olevan junan ilmavirta voi kaataa radan lähellä olevan ihmisen helposti.

