Kruunuvuorensillan pyöräilyturvallisuutta on pyritty parantamaan varoitusmerkkien ja tärinäraitojen avulla.
Vasta vajaa kaksi viikkoa sitten avattu Suomen pisin silta, Helsingin Kruunuvuorensilta, on herättänyt jo paljon keskustelua.
Viimeisen noin viikon aikana huomiota ovat herättäneet eritoten sillan liikuntasaumat, jotka muodostavat muutaman sentin pudotuksen.
Niiden yli ajaessa pyörän rengas voi tärähtää, ja jos saumaan ajaa liian suurella tilannenopeudella, se voi aiheuttaa vaaraa. Näin kirjoitetaan Kruunusillat -hankkeen viime viikolla julkaisemassa tiedotteessa.
Lue myös: MTV testasi, kuinka kauan kestää kävellä Suomen pisimmän sillan yli
Viime viikolla myös uutisoitiin, että sillalla oli tapahtunut ensimmäinen pyöräonnettomuus.
Esimerkiksi Yle kertoi kyseessä olleen 33-vuotias Elde, joka kertoo pyöräilleensä lähes koko ikänsä.
Hän huomasi pyöräillessään sillalla olevan raon liian myöhään eikä äkkijarrutus auttanut vaan hän menetti pyörän hallinnan ja kaatui.
Ambulanssi vei Elden sairaalaan, missä hän joutui viettämään yön.


