Uutissuomalainen: Keskustan Antti Kaikkosesta tulossa valtiovarainministeri – myös he ovat vahvoilla ministereiksi

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on nousemassa Antti Rinteen (sd.) hallituksen valtiovarainministeriksi.

Asiasta kertoo Uutissuomalainen. Sen saamien tietojen mukaan keskusta olisi luopumassa pätkäministerin tehtävästä.

Normaalitilanteessa keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ottaisi valtiovarainministerin salkun. Sipilä ei kuitenkaan halua ottaa kontolleen hallituksen johtotehtäviä johdettuaan keskustan suureen vaalitappioon kevään eduskuntavaaleissa.

Aiemmin on pidetty todennäköisenä, että keskusta nimittäisi väliaikaisen valtiovarainministerin, kunnes puolue on valinnut itselleen uuden puheenjohtajan. Vaarana on, että pysyvä valtiovarainministeri saisi maineen Sipilän suosikkina.

Keskusta valitsee itselleen uuden puheenjohtajan syyskuussa. Antti Kaikkonen ilmoittaa puheenjohtaja-aikeistaan juhannukseen mennessä. Ennakkospekulaatioissa vahvimpina niminä Kaikkosen lisäksi on pidetty varapuheenjohtaja Katri Kulmunia ja Antti Kurvista.

Myös muita vahvoja ministerinimiä

Uutissuomalaisen mukaan Katri Kulmuni on puolueen suosikki elinkeinoministeriksi. Annika Saarikko on saamassa tiede- ja kulttuuriministerisalkun, ja Mikko Savola puolestaan puolustusministerin pestin.

Nykyinen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä olisi saamassa jatkokauden Antti Rinteen hallituksessa, mutta hänen paikkaansa hamuavat myös Hannakaisa Heikkinen ja Anne Kalmari.

Entisestä pääministeristä Matti Vanhasesta on tulossa eduskunnan puhemies.

Uutissuomalaisen mukaan ministerinimet eivät ole varmoja. Niistä tullaan käymään kovaa vääntöä ja luultavasti useita äänestyksiä.

Lue myös:

    Uusimmat