Oppositiopuolue SDP aikoo ehdottaa hallitukselle epäluottamusta Lähi-idän politiikan vuoksi.
SDP aikoo ehdottaa hallitukselle epäluottamusta "poukkoilevan" Lähi-idän politiikan vuoksi.
SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin, eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen sekä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Johannes Koskisen allekirjoittamassa tiedotteessa todetaan, että Orpon hallituksen Lähi-idän politiikassa on linjaeroja ja epäjohdonmukaisuutta, mikä luo epätietoisuutta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta.
Syyksi mainitaan muun muassa se, että hallituksessa on ollut erimielisyyttä Israelin siirtokuntia koskevasta lausunnosta. Hallituspuolueista perussuomalaiset ja kristillidemokraatit kritisoivat Suomen lähtemistä mukaan lausuntoon, jossa tuetaan kaupparajoituksia tuotteille, jotka tulevat Israelin siirtokunnista.
Jo aiemmin Lindtman kertoi SDP:n pohtivan epäluottamuslausetta. Syyksi Lindtman mainitsi myös sen, että ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.) päätti lakkauttaa Suomen tuen YK:n palestiinalaisjärjestö UNRWA:lle, sekä puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) matkan Israeliin.
– Edelleen on epäselvää, valmisteltiinko matka yhdessä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon kanssa. Epäselvää on myös, ottiko ministeri Häkkänen matkalla esille Israelin kansainvälisen oikeuden vastaiset teot, Koskinen, Lindtman ja Tuppurainen kysyvät tiedotteessa.
Lindtman ei ottanut eilen suoraan kantaa siihen, olisiko Häkkäsen pitänyt jättää matka tekemättä. Häkkäsen mukaan Israelin matka ja maan puolustusministerin tapaaminen oli tarpeen, jotta Suomi saisi muun muassa viimeisimmät Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmän päivitykset teknologian kehittyessä.
Lue lisää: Lindtman kyseenalaistaa Häkkäsen Israel-matkan – kokoomuksen Kopra: "Melkoinen historiallinen muistikatkos"
SDP: "Heikentää Suomen uskottavuutta maailmalla"
SDP pitää ongelmana myös sitä, ettei hallitus ole vienyt eteenpäin Palestiinan valtion tunnustamista, vaikka tasavallan presidentti Alexander Stubb on sanonut olevansa valmis tunnustamiseen, jos hallitus toisi asian päätettäväksi. Toisaalta Stubb on sanonut myös, ettei Palestiinan tunnustamisen aika ole nyt.
SDP:n mielestä hallituksen viestit ovat ristiriitaisia, mikä heikentää Suomen uskottavuutta maailmalla.
– Välinpitämättömyys tässä kysymyksessä ei sovi Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan eikä aktiiviseen rauhanvälityksen perinteeseemme. Kun hallitus ei pysty puhumaan yhdellä äänellä ja Lähi-idän politiikka on näin poukkoilevaa, SDP:llä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin esittää epäluottamusta koko hallitukselle, Koskinen, Lindtman ja Tuppurainen toteavat.

