Torinon olympialaisissa hopeaa voittaneen Suomen miesten curlingjoukkueen kapteenin Markku Uusipaavalniemen mukaan menestys olympialaisissa on auttanut lajin nousua suuren yleisön tietoisuuteen. Miehen omassa arvostuksessa olympiahopea jää saavutuksena vasta toiselle sijalle.
- Aika hyvät fiilikset tuli siinä vaiheessa, kun saimme voitettua Ruotsin ja Kanadan samana päivänä. Emme olleet kaataneet Kanadaa arvokisoissa kuin kerran aikaisemmin. Pidimme sitä aika hurjana saavutuksena. Ruotsikin lähti noihin kisoihin kultamitalisuosikkina. Sen päivän jälkeen tiesimme, että se mitalikin saattaisi tulla, Uusipaavalniemi muisteli MTV3:n Ihana aamu -lähetyksessä Torinon kisasavottaa.
- Kaikki kulminoitui Iso-Britannia -matsiin. Se viimeinen kivi kun siinä pyöritettiin sinne keskelle, niin mitali oli varmistettu ja fiilikset olivat sen mukaiset. Se on joukkueen uralla ainoa kerta, kun läpsyttelimme kentällä. Ja siitä joku onnistui ottamaan kuvankin. Olemme sanoneet, että me ei läpsitä kentällä, Uusipaavalniemi vitsaili.
Uusipaavalniemen omassa arvostuksessa Torinon olympiahopea on saavutuksena vasta toisella sijalla.
- Parhaat fiilikset ovat jääneet MM-kisojen pronssista vuodelta 1998. Olimme käynnistäneet vuonna -97 projektin, jonka tähtäin oli vuoden 2002 olympiakisoissa. Tarkoituksena oli saada mitali jostain ennen vuosituhannen vaihdetta. Siellä oli kymmenen ammatillisesti harjoitellutta maata ja me olimme vain huutolaispoikia Suomesta, jotka olivat käyneet vähän apinoimassa Ruotsissa ja Kanadassa miten sitä hommaa tehdään.
- Fiilikset olivat aika korkealla puoli seuraavaa vuotta. Tämä olympiamitali menee nyt kakkoseksi, Uusipaavalniemi linjasi.
Uusipaavalniemi tietää, että olympiamitalin tuoma julkisuus tekee hyvää lajin imagolle.
- Tämä julkisuusmylly on ollut aivan toista. MM-pronssin jälkeen saimme olla aika rauhassa. Olympiamitali on semmoinen, mitä kansa arvostaa eri tavalla kuin marginaalilajien omia arvokisamitaleita. Tämä tietysti edesauttaa lajin nousua vakavasti otettavaksi harrasteeksi. Nyt jonotetaan, että lajia pääsee kokeilemaan. Se on koko curlingkulttuurin luomiselle äärimmäisen tärkeää, Uusipaavalniemi mietti.
