Uusia tartuntoja raakamaidosta Porvoon seudulla

Porvoon seudulla on todettu yhdeksällä henkilöllä Yersinia pseudotuberculosis -bakteerin aiheuttama suolistotulehdus. Usean oireilevan sekä raakamaitoa nauttineen henkilön tutkimukset ovat vielä kesken.

Heistä kuudella  on alustavasti yersiniatartunta. Lisäksi on todettu kolme uutta kampylobakteeritapausta. 

Miten ehkäistä?

  • Kypsennä kaikki liha huolellisesti
  • Pese raa’at vihannekset huolellisesti ennen syöntiä
  • Säilytä kypsentämätön liha erillään vihanneksista, kypsennetyistä ruoista ja valmisruoista
  • Vältä pastöroimatonta maitoa ja siitä valmistettuja tuotteita
  • Pese kädet, veitset ja leikkuulaudat käsiteltyäsi niillä yllämainittuja tuotteita
  • Pese kädet huolellisesti ennen ateriaa, ruoanlaittoa, raa’an lihan käsittelyn ja eläinkontaktin jälkeen 

Tartuntojen lähteeksi epäillään kuumentamatta nautittua, Uljaan Tilamaito Oy:n pakkaamaa, raakamaitoa.

Raakamaito on kuumennettava

Uljaan tilamaito on epidemiaselvitysten johdosta vetänyt myynnistä kauppoihin toimittamansa raakamaidon. Myös raakamaidon toimittaminen myyntiin on keskeytetty selvitysten ajaksi.

Maitoa on ollut myynnissä Itä-Uudellamaalla sekä pääkaupunkiseudulla.

Mikäli kotona on vielä Uljaan tilamaitoa, tulee maito palauttaa myymälään tai kuumentaa pakkauksen ohjeiden mukaisesti eli vähintään 15 sekunnin ajaksi 72 asteeseen ennen nauttimista. Maitoa ei tule juoda kuumentamatta.

Myös porkkanaraaste saattaa levittää

Yersinia leviää yleensä saastuneiden ja riittämättömästi kuumennettujen elintarvikkeiden välityksellä. Tavallisia tartunnan lähteitä ovat olleet sellaisinaan syötävät kasvikset esim. porkkanaraaste.

Tartunnan leviäminen ihmisestä toiseen on harvinaista. 

Itämisaika noin viikko

Yersinia-tartunnan yleisimmät oireet ovat kuume, ripuli ja vatsakipu, joka muistuttaa umpilisäkkeen tulehdusta. Tartuntaan voi liittyä myös niveloireita sekä ihottumaa ja erityisesti näiden oireiden yhdistelmiä. Tartunnan keskimääräinen itämisaika on noin yksi viikko (2 – 25 vuorokautta).

Oireet voivat kestää muutamasta päivästä useisiin viikkoihin. Oireet paranevat useimmiten ilman lääkehoitoa.

Jos olet nauttinut raakamaitoa ilman kuumennuskäsittelyä, saanut edellä mainittuja oireita ja oireesi jatkuvat edelleen, ota viipymättä yhteyttä omaan terveyskeskukseesi.


Lue myös:

    Uusimmat