Uusi A4 tulee myyntiin tuorein moottorein ja varustein. Kysyimme Audin tuoteryhmäpäällikköltä Juha Nyholmilta, mitä maahantuoja odottaa mallistolta.
Juha Nyholm, A4:ssä on mielenkiintoisia uusia moottoreita. Mikä niistä vetää parhaiten?
– Malliston myynti jakaantuu oletettavasti aika tasan 1,4-litraisen TFSI:n, 2-litraisen 190-heppaisen TFSI:n, 2-litraisen 150-hevosvoimaisen TDI:n sekä nelivetoisen 2-litraisen ja 190-heppaisen TDI:n välillä.
Nelivetoon pitää sijoittaa valitettavasti aika paljon. Bensaversioissa quattron saa ainoastaan 2-litraisen ja 252-hevosvoimaisen moottorin yhteyteen. Sen hinta nousee 54 900 euroon. Edullisimmillaan nelivetoon pääsee kiinni dieselinä 47 904 eurolla.
– Kyllä, valitettavasti. Ennen meillä oli nelivetoinen 1,8-litrainen bensaturbo, mutta sille ei ole nyt suoraa korvaajaa. Kaikista Pohjoismaista on kyllä laitettu kysely tehtaalle, josko nelivedon voisi saada myös 190-heppaisen bensaturbon yhteyteen.
Moottoreiden kokoja on pienennetty nyt jo jonkun aikaa. Miten luulet, että suomalaiset ottavat vastaan 1,4-litraisen bensaturbon isohkon Audin keulalla.
– Moottorin kokoluokka on uusi A4:ssä, mutta siinä on hyvin tehoa. Ennenhän 1,8-litraisesta oli myös kuristettu 120-hevosvoimainen versio.
Hintaero 1,4- ja 2-litraisen bensaturbon välillä on aika pieni – varsinkin jos haluaa automaatin.
– Kyllä, ja uskomme, että 190-heppainen TFSI tulee olemaan suosittu etenkin automaattina. Sen lisähinta on aika pieni, eli ostaja saa suhteellisesti aika paljon vastinetta rahalle. Automaatit kiinnostavat ihmisiä tällä hetkellä muutenkin todella paljon.
Uuteen A4:ään on tarjolla todella paljon varusteita. Onko siellä jotain erikoista, mihin katseet kannattaisi suunnata?
– Olemme saaneet rakennettua muutamia erityisesti Suomen markkinoille sopivia varustepaketteja. Siellä on esimerkiksi kommunikaatio-, comfort- sekä navigointipaketti. Niissä kaikissa paketin hinta ja siitä saatava hyöty ovat kohdallaan. Esimerkiksi comfort-pakettiin kuuluvat mm. vetokoukku, lisälämmittimet sekä äänieristelasit etusivuikkunoihin. Paketin hinta 2 716 euroa on erittäin houkutteleva.
A4:n ohjaamo on todella tyylikäs, mutta se herää eloon vasta virtuaalisella mittaristolla. – Se sisältyy navigointipakettiin, joka ennen maksoi noin 3 500 euroa. Nyt sen hinta on edullisempi, ja lisäksi navingointijärjestelmä on kehittynyt todella paljon. Paketissa tulee kaupan päälle virtuaalimittaristo sekä vähän vielä muitakin varusteita.

