Uunijäätelö Kauramuropohjaan

Herkullinen uunijäätelö syntyy kätevästi valmiista Kauramurotaikinasta, ja sen valmistus on todella vaivatonta.

Tämän herkun valmistus on todella vaivatonta – osta valmis taikina pakastealtaasta, nappaa mukaasi myös jäätelö ja hanki koristeeksi vadelmia ja muita marjoja. Voit paistaa pohjan jo etukäteen valmiiksi, sillä uunijäätelöosuus tehdään juuri ennen tarjoilua.

N. 25 cm halkaisijaltaan oleva piirakkavuoka

1 pkt Myllyn Paras Kauramurotaikinaa

Leivitykseen:
Voita, Myllyn Paras Korppujauhoja

Kypsälle pohjalle:
n. 1 dl vadelma- tai punaherukkamehua
2-3 dl vadelmasurvostan.
5 dl vadelmia ja punaherukoita
1 l vaniljajäätelöä

Marenki:
4 valkuaista
2 dl sokeria

Sulata taikina, painele se voidellun ja leivitetyn piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (mahdollisimman ylös). Kypsennä 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla 8-12 min, varo paistamasta liikaa. Anna jäähtyä.

Kostuta jäähtynyt pohja mehulla. Levitä päälle vadelmasurvos. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Ota jäätelöstä paloja ja lado ne nopeasti tortun päälle marjojen kanssa. Peitä jäätelö hyvin marenkivaahdolla ja nosta vuoka 250-asteisen uunin toiseksi ylimmälle tasolle 3 - 4 minuutiksi eli kunnes marenkihuiput saavat vähän väriä. Tarjoile heti.

VINKKI: Voit tehdä saman karviaisilla, mustikoilla tai puolukoilla.

Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy

Lue myös:

    Uusimmat