USU: Junaliikenteeseen merkittäviä katkoja ensi kesänä

Ratatyöt aiheuttavat merkittäviä muutoksia ensi kesän junaliikenteeseen, kertoo Uutissuomalainen.

Esimerkiksi Kuopioon ei pääse junalla etelästä eikä pohjoisesta kahdeksan päivän ajan ratatöiden vuoksi.

Suurimmat liikennevaikutukset ratatöillä on Tampereen ja Kuopion seudulla sekä Jyväskylän ja Pieksämäen välisellä radalla. 

– Näillä seuduilla on käynnissä tai käynnistymässä isoja monivuotisia hankkeita, rautatiejohtaja Jukka Ronni Väylävirastosta kertoo Uutissuomalaiselle.

Ronnin mukaan ratatöiden tarkempi suunnittelu on vielä kesken, joten tilanne voi vielä muuttua. 

– Ensi kesän liikennekatkoista on jo varsin hyvä käsitys, Ronni kuitenkin sanoo.

Väylävirastolle on osoitettu  410 miljoonaa euron rahoitus perusväylänpitoon. 

VR päättää korvaavista yhteyksistä

Kuopiossa Neulamäen tunnelityö ja ratapihan remontti aiheuttavat kahdeksan päivän liikennöintikatkon. Matkustajajunat korvataan busseilla luultavimmin Jyväskylästä.

Merkittävimpiä liikennekatkoja aiheuttavat myös Tammerkosken ratasiltojen korjaus Tampereella sekä Espoon kaupunkirata. 

Ratatyö Espoossa aiheuttaa pidemmän katkon Helsingin ja Turun välisten junien kulkuun. 

Junaliikenteessä on kesällä merkittäviä poikkeuksia lisäksi muun muassa Oulun seudulla. Tiedossa on esimerkiksi aikataulumuutoksia, uudelleenreitityksiä ja muutama peruttu junavuoro.

VR päättää korvaavista yhteyksistä ratatöiden aikataulujen vahvistuttua.

– Tiedotamme verkossa, sovelluksessamme ja sosiaalisessa mediassa heti, kun meillä on kokonaiskuva kesän ratatöiden vaikutuksista, viestintäpäällikkö Mira Linnamaa VR:ltä toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat