Uusi omakotitalo on rakennettu vanhojen perinteiden mukaan. Sisustus on uusvanhan sijaan oikeasti vanhaa. Se kannettiin paikoilleen perheen omasta varastosta.
Arkkitehti Hannu Korhosen piirtämä mansardikattoinen kaksikerroksinen omakotitalo Vihdissä. Rakennusvuosi 2004.
200 neliötä. Olohuone, viisi makuuhuonetta, keittiö ja rantasauna.
Kodin hienostunut sävymaailma on perheen äidin ja sisustusarkkitehti Hanni Koroman yhdessä suunnittelema. Sen innoittajana on maalaismaisema, taloa ympäröivä luonto. Keittiön kaapistojenkin värin Hanni löysi katseltuaan talon ikkunasta ulos. Arvaatko mistä? Mäntyjen vaaleanpunertavista rungoista.
Hanni Koroma myös piirsi perheen toiveiden mukaisen täyspuisen keittiön. Sen on valmistanut puuseppä Janne Tainio. Kodin muu kalustus ja sisustus on kokoelma vanhoja esineitä ja huonekaluja. Ne, sekä esimerkiksi liuta vanhoja ovia, odottivat perheen taloprojektia varastossa.
Ruokapöytä löytyi verstashuoneesta naulakoiden alta. Tuolit ovat perittyjä ja huutokaupoista hankittuja. Lattia on käsitelty Osmo Colorin juoksevalla öljyvahalla.
Eteisen komeroiden ovet ovat vanhoja. Niitä ei "kunnostettu" hiomalla tai maalaamalla, sillä perhe halusi jättää ovien kertomat tarinat ja historian näkyviin. Vanhoilla ovilla on ikään kuin käyttötakuu: laadukas puutyö ja aidot luonnonmateriaalit kestävät elämää vielä monia vuosikymmeniä lisää.
Tiina Malisen öljymaalaukselle perheen äiti mietti paikan jo talon suunnitteluvaiheessa. Suuri taulu vaatii tilaa: tyhjää seinää ympärilleen ja etäisyyttä katseluun.
Aidot räsymatot perhe on hankkinut kirppiksiltä ja saanut perinnöksi. Mattojen viehätys perustuu siihen, että niihin on yleensä kudottu henkilökohtaisia kankaita, jonkun ihmisen väriskaalaa. Näin kokonaisuus säilyy eheänä.
– Matoissa on mummojeni vanhoja kesämekkoja, perheen äiti sanoo.
Talon asukkaille vanhojen tavaroiden kerääminen on elämäntapa.
– Etsiminen on hauskaa. Vanhoilla tavaroilla ei voi sisustaa niin, että tekee ostoslistan ja lähtee kauppaan, vaan löydöt on poimittava talteen. Olen käynyt nuoresta lähtien kirpputoreilla, osto- ja myyntiliikkeissä sekä huutokaupoissa. Tämän kodin sisustus on kooste hankinnoista vuosien varrelta, sillä tavaraa oli todella kertynyt varastoihin. Parasta on se, että huonekalut ja esineet ovat uniikkeja, niillä on historia ja sielu, perheen äiti sanoo.
Suuri itämainen matto on huutokaupasta. Lipasto ja keinuhevonen ovat perittyjä, niin kuin monet muutkin talon huonekalut – kiitos isoäidin, joka ei heittänyt mitään pois. Öljyvahatut lattialankut ovat Kyyjärven sahalta.
Tyyli pitää kaikissa yksityiskohdissa, myös kylpyhuoneessa. Sielläkin pyrittiin käyttämään vanhoja ja vanhan mallin mukaisia rakennusosia. Hanni Koroma suunnitteli täyspuiset kaapistot, jotka puuseppä toteutti. Kalusteet on maalattu Kirjovärien Terra Linal -maalilla. Tasot ovat mattahiottua graniittia. Kaakelit ovat Laattapisteestä, hana Damixan ja allas Ikeasta. Jugendkehyksinen peili löytyi kirpputorilta.
Eteisen seinässä on kaunis laudoitus. Sen laudat on maalattu yksitellen käsin, ettei pontteihin jäisi lautojen kuivuessa "irvistysraitoja". Myös pohjamaalin määrä oli tärkeää. Sitä ei saa olla liian paksuna kerroksena, jotta puun tuntu säilyisi. Olohuoneeen paperitapetti on englantilaisen Nina Campbellin Squirrel. Tapettia myy Lauritzon’s. Kruunu on tehty tontin reunalta löytyneestä piikkilangasta. Aikaisemmin sillä oli virka lehmipaimenena. Kalkkilaastilla slammatun uunin on muurannut Mauri Hartikainen.
Vuonna 2004 rakennettu talo on aito perinnetalo niin ulkonäöltään kuin rakennustavaltaan. Sen rakennusmateriaalit ovat ekologisia ja kestäviä – muovia on vain viemäriputkissa. Perhe halusi tarkkaan tietää, miten ja mistä materiaaleista talo on tehty. Se on tarpeellista tietoa myöhemmin, esimerkiksi korjatessa.
Teksti: Tuula Salakari
Kuvat: Patrik Rastenberger