Teollisuuden, rakentamisen ja palvelualan yritykset vaativat hallitukselta työllisyystoimia syksyn budjettiriihessä.
Vantaalainen piikiekkoja valmistava Okmetic etsii kuumeisesti huipputeknologian erityisasiantuntijoita ulkomailta. Työpaikkoja olisi tarjolla kymmenkunta, mutta tänä vuonna uusia asiantuntijoita on löytynyt vain yksi.
Okmeticin henkilöstöpäällikön Jaska Tuomisen mukaan Suomesta ei löydy esimeriksi kiteen kasvatuksen erityisasiantuntijoita. Okmeticilla on tällä hetkellä meneillään 100 miljoonan euron investointiohjelma, jossa useampi miljoonien eurojen laiteprojekti junnaa sen takia, että sopivaa erityisasiantuntijaa ei löydy.
– Puolijohdealalalla on muutenkin täystyöllisyys, joten yrityksestä toiseen vaihtamalla ei löydy työpaikkoja tai kasvua suomalaisiin yrityksiin.
Tuomisen mukaan ulkomaalaisten työntekijöiden lupien käsittelyaika pitäisi saada lyhennettyä alle kuukauteen. Tällä hetkellä aikaa voi kulua jopa kolmekin kuukautta.
– Lisäksi digitaalinen tunnistautuminen helpottaisi sitä, että henkilön ei tarvitse odottaa kuukausia, että asiat saadaan vireille.
Sosiaaliturva kaipaa muutosta
Myös rakennusalalla on jatkuva pula työntekijöistä. Pelkästään SRV:llä on tällä hetkellä auki 30 työpaikkaa.
Toimitusjohtaja Saku Sipolan mukaan työvoimapula vaikuttaa siihen, mihin projekteihin yritys voi lähteä mukaan.
– Aika tiukkaan joudutaan valitsemaan mihin lähdetään mukaan, jotta meillä on riittävästi resursseja ja osaavaa työvoimaa.
Sipolan mukaan yksi suurimmista esteistä työvoiman saatavuudelle on nykyinen sosiaaliturva.
– Se ei kannusta ottamaan työtä vastaan kaikissa tilanteissa. Rakennusalalla palkat ovat kuitenkin kilpailukykyisiä ja mielestäni olemme yksi niistä toimialoista, joihin pääsee töihin melko hyviin ansioihin kohtuullisen matalalla koulutustasolla ja kokemuspohjalla.
Sipolan mukaan työvoimapulaa voitaisiin helpottaa myös lisäämällä koulutuspaikkoja.
