Kanada ei aio lähettää olympiajoukkuettaan Tokioon kesällä. Maan olympiakomitean mukaan kesäolympialaisia on koronaviruspandemian vuoksi lykättävä.
Myös Australia ja Uusi-Seelanti suunnittelevat kisojen boikotointia, kertoo brittilehti Guardian. Australia haluaa, että kisoja siirretään.
– On ilmiselvää, että kisoja ei voida järjestää heinäkuussa, Australian joukkueen johtaja Ian Chesterman sanoi lausunnossa.
Hänen mukaansa joukkueen urheilijat ovat treenanneet ahkerasti, mutta kisojen kohtaloon ja virustilanteeseen on liittynyt suurta huolta.
– He ovat kantaneet myös huolta kollegoistaan ympäri maailmaa, Chesterman kuvaili.
Yleisradioyhtiö ABC:n mukaan australialaisille urheilijoille on kerrottu, että heidän on syytä valmistautua kisojen siirtymiseen ensi vuoteen.
KOK viivyttelee päätöstään
Kansainvälinen olympiakomitea KOK sanoi sunnuntaina varaavansa neljä viikkoa päätöksentekoon Tokion kesäolympialaisten kohtalosta. Se korosti, ettei kisoja missään tapauksessa olla perumassa.
KOK kertoi arvioivansa yhteistyössä Tokion kisajärjestäjien ja viranomaisten sekä Japanin viranomaisten kanssa virustilanteen ja sen vaikutukset olympialaisiin. Osapuolet keskustelevat myös olympialaisten siirtämismahdollisuudesta.
KOK:ta on painostettu viime päivinä ankarasti. Ainakin Yhdysvaltain yleisurheiluliitto ja uintiliitto, Norjan keskusurheilujärjestö sekä Brasilian olympiakomitea ovat vaatineet kisojen siirtoa loppuvuoteen tai kesään 2021.
Myös Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki sanoi sunnuntaina Ylen urheilustudiossa, että kisat pitäisi siirtää.
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää