Kongon demokraattista tasavaltaa voi uhata sulkeminen ulos jalkapallon miesten MM-kisoista ebolaviruksen takia. Yhdysvallat vaatii joukkueelle kolmen viikon karanteenia.
Lue myös: MM-kisajoukkueelle äkkilähtö ebolaviruksen takia
Valkoisen talon MM-ryhmän pomo Andrew Giuliani ilmoitti kansainväliselle jalkapalloliitolle Fifalle, Kongon demokraattisen tasavallan jalkapalloliitolle ja maan hallinnolle vaatimuksesta.
– Haluamme varmistaa, ettei tartunta pääse lähellekään rajojamme, Giuliani kertoi.
Karanteeni on tarkoitus pitää Belgiassa. Kukaan maajoukkueen pelaajista ei pelaa kotimaassa. Suurin osa pelaajista edustaa ranskalaisia ja englantilaisia seuroja.
– Jos mukaan liittyy muita henkilöitä, niin heidät on pidettävä erillisessä kuplassa kyseisestä joukkueesta. Jos he kuitenkin saapuvat ja jollakin heistä ilmenee oireita, on vaarana, että kukaan joukkueesta ei voi osallistua MM-kisoihin, Giuliani sanoi.
Ebolaepidemia on vaatinut toistaiseksi yli 130 ihmisen hengen. Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut tilanteen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi.
Kongon demokraattinen tasavalta pelaa MM-kisoissa K-lohkossa Portugalin, Kolumbian ja Uzbekistanin kanssa. Sillä on kaksi ottelua Yhdysvalloissa ja yksi Meksikossa.

