Applen maaliskuussa esittelemä iPhone SE on ehtinyt olla joissain maissa jo pari viikkoa myynnissä, mutta nyt monet ensimmäisten joukkoon ehtineistä ostajista valittavat puhelimensa bluetooth-yhteyden olevan huono puheluissa.
Ongelma koskee erityisesti bluetoothin välityksellä puhuttujen puhelujen äänenlaatua sekä joissain tapauksissa myös GPS-navigoinnin ääniopastusta. Sen sijaan musiikki ja YouTube-videoiden äänet kuuluvat moitteetta.
Ongelmaa on ilmennyt käyttäjillä monissa eri maissa ja monien eri automerkkien bluetooth-laitteistojen kanssa.Lisäksi vikaa ilmenee niin iOS:n versioissa 9.3 kuin 9.3.1 sekä vielä beta-testivaiheessa olevassa versiossa 9.3.2. Vika ei kuitenkaan koske kaikkia iPhone SE -laitteita, mutta esimerkiksi Applen omalla keskustelupalstalla asiaa on puitu monen sivun edestä.
Tiedossa ei ole, johtuuko vika ohjelmistosta vai laitteistosta. Käyttäjät ovat kokeilleet monia tavanomaisia, yksinkertaisia korjauskikkoja menestyksettä. Applelta ei ole vikaa virallisesti kommentoitu, mutta eräät Applen tukeen yhteydessä olleet kertovat kuulleensa, että vika olisi Applen insinööreillä tiedossa, ja että korjausta työstetään.
iPhone SE:n bluetooth-ongelmista uutisoinut MacRumors mainitsee, ettei kyseessä ole ensimmäinen kerta, kun bluetooth aiheuttaa ongelmia iPhone-käyttäjille. Lokakuussa 2014 iOS 8 -päivitys tai tuolloin uudet iPhone 6 ja 6 Plus saattoivat aiheuttaa ongelmia autojen bluetooth-parittamisessa. Vika korjautui tuolloin iOS 8.1 -päivityksen myötä.
Uusimmat
-
06:30
Joonatan, 12, nappasi koskesta jättitoutaimen – syötiin paistettuna
-
06:30
Mikael Granlundilta kylmänviileä kuitti Tshekin NHL-kuulan karuihin temppuihin
-
06:29
Yllättävä tieto kissojen punkkitartuntojen oireista: "Pääsevät helpommalla"
-
06:22
Raportti: Israel on voinut käyttää yhdysvaltalaisaseita tavalla, joka on ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa
-
06:01
Maria-Anca haki Suomen kansalaisuutta heti kun tiukennuksista ilmoitettiin – kertoo nyt miksi
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
Lataa lisää