USA:n asetiedustelu: P-Korea voi laukaista ydinohjuksen, Pentagon kiistää

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon kiistää väitteet, joiden mukaan Pohjois-Korealla olisi käytössään ydinohjuksia.

Aiemmin julkisuuteen tuli tietoja asevoimien tiedustelupalvelun DIA:n raportista, jonka mukaan Yhdysvallat pitää melko todennäköisenä, että Pohjois-Korea pystyy varustamaan ohjuksia ydinkärjillä. Republikaaniedustaja Doug Lamborn esitteli raporttia kongressin komitean kuulemisessa.

Lähde ulkoministeriöstä kertoi uutistoimisto Reutersille, että Lamborn oli ilmeisesti saanut osan raportista käsiinsä vahingossa. Raportin piti olla kokonaisuudessaan salainen.

Toinen hallintolähde vakuutti AFP:lle, ettei Yhdysvallat ole muuttanut arvioitaan Pohjois-Korean asearsenaalista.

– Pohjoiskorealaiset eivät ole aiemmin pystyneet siihen (ohjusten varustamiseen ydinkärjillä), emmekä usko, että he pystyisivät siihen nytkään, lähde sanoi.

Spekulaatiot Pohjois-Korean ohjuksista ovat kiihtyneet viime päivinä. Maan uskotaan asettaneen keskimatkan ohjuksia laukaisuvalmiuteen itärannikolleen. Seurauksena Yhdysvallat, Etelä-Korea ja Japani ovat vahvistaneet ohjustorjuntaa alueella.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat