Urheilumaailmaa vavisuttanut uutinen sai urheilijat huolestumaan – Kansainvälisen Olympiakomitean suomalaisjäsen kommentoi väitettä kisojen perumisesta: "Kaikki muu on sille alisteista"

Urheilevaa maailmaa järisytti aamulla Times-lehden uutinen, jonka mukaan Japanin hallitus olisi tullut siihen johtopäätökseen, ettei olympialaisten järjestäminen kesällä Tokiossa ole mahdollista koronavirustilanteen vuoksi. KOK:n suomalaisjäsen ja kansanedustaja Sari Essayahin tiedot kisojen kohtalosta ovat kuitenkin erilaiset.

Japanin hallitus kiisti perjantain aamupäivän aikana monella suulla tiedon kisojen peruuntumisesta. Järjestelyt jatkuvat viimeisimpien suunnitelmien mukaan yleisesti vallitsevasta epävarmuudesta huolimatta. Tämä on myös Essayahin tieto.

– Vaikea sanoa, mikä heidän (Times-lehden) lähteensä on. Meillä oli eilen (torstaina), Suomen aikaa suurin piirtein keskipäivän jälkeen, KOK:n epävirallinen puhelinkokous. Siellä käsiteltiin nimenomaan sitä, että suunnitelma Tokion kisojen suhteen on ennallaan, Essayah kertoi MTV Urheilulle.

Essayah kertoo tapaamisessa olleen mukana myös niin sanottu Special Task Force -ryhmä, johon kuuluvat Japanin hallituksen, kisojen järjestelytoimikunnan, Tokion kaupungin sekä maailman terveysjärjestön WHO:n edustajat.

Ryhmän ja sen edustajien tehtävänä on varmistaa, ettei kisoja järjestetä ilman, että ne ovat kaikille osanottajille turvalliset.

Näkymät järjestelyjen suhteen ovat Essayahin mukaan kuitenkin rohkaisevia. Kysymysten kerrotaan liittyvän ensisijaisesti vastaanotettavan yleisön määrään ja urheilijoiden maahantulon järjestelyihin.

Kokouksessa oli Essayahin mukaan painotettu yhä sitä, ettei KOK:n kaltaisilla järjestöillä ole mitään toimivaltaa esimerkiksi rokotuksiin liittyvän päätöksenteon suhteen. Ne ovat ja pysyvät kiinteästi maiden viranomaisten omina päätöksinä.

Kysymys kisojen toteutumisesta on Essayahin mukaan erityisen tärkeä järjestävän maan näkökulmasta.

– Kisojen järjestämisessä puhutaan kahden prosentin osuudesta Japanin bruttokansantuotteesta. Kisojen ympärillä on paljon erilaisia talouskysmyksiä.

Kisojen järjestämistä koskevan päätöksen takarajasta ei ole Essayahin mukaan käyty keskustelua.

– Eilisessä kokouksessa kuulimme etenemissuunnitelmat. Kisojen järjestäminen on tällä hetkellä terveysturvallisuuden varassa, joten kaikki muu on sille alisteista. Kuuntelemme Special Task Force -erityisryhmän ja kisojen järjestelytoimikunnan näkemyksiä. Sen mukaan edetään. 

KOK:n urheiluneuvoston jäsen Emma Terho kertoo puolestaan puhelimen soineen perjantaiaamuna tiuhaan.

– Tuo (Timesin) artikkeli on tuonut meille urheiluvaliokuntana paljon kyselyitä huolestuneilta urheilijoilta. Uutinen oli luettu aamulla ensimmäisenä Oseaniassa, ja sen myötä tuli tarkasti tutkittua itsekin, mistä tässä on kysymys. Japanin hallitus on kiistänyt huhun paikkansapitävyyden. Me etenemme sillä tiedolla, jonka olemme Japanin pääministeriltä ja kisojen järjestelytoimikunnan johdolta saaneet, Terho kertoi MTV Urheilulle.

– Kisojen järjestämiseen liittyy tietenkin kysymysmerkkejä ja erilaisia skenaariota käytännön kysymyksistä, mutta viimeisen kerran aiheesta on keskusteltu eilen (torstaina). Silloin viesti oli, että kisat järjestetään.

Lue myös:

    Uusimmat