Upeat jäähyväiset: saksalaisfanit hyvästelivät olympiavoittajan ja moninkertaisen maailmanmestarin
Olympiavoittaja ja kolminkertainen maailmanmestari, kiekonheittäjä Robert Harting, 33, päätti sunnuntaina upean uransa kakkossijalla.
Katso videolta upeat tunnelmapalat Hartingin päätöskisasta.
Saksalainen Harting kiskaisi toiseksi Berliinin ISTAF-kilpailussa tuloksella 64,95. Voiton vei Robert Hartingin pikkuveli Cristoph, 28, joka heitti limpun lukemiin 65,67.
Saksalaisfanit kunnioittivat Robertin uran päätöstä upealla tavalla. Fanit esittivät katsomossa muun muassa suuren tifon, jossa luki isoin kirjaimin DANKE! (Suomeksi 'kiitos'.)
Huima ura
Hartingin ennätys 70,66 on vuodelta 2012. Hän voitti parhaimmillaan 35 kilpailua peräjälkeen vuosina 2010–2013.
Lontoon vuoden 2012 olympiakullan ja kolmen maailmanmestaruuden lisäksi Harting saavutti urallaan yhden MM-hopean, kaksi EM-kultaa ja yhden EM-hopean.
Tänä vuonna Harting sijoittui Berliinin EM-kisoissa kuudenneksi tuloksella 64,33.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:25
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
Lataa lisää