USA 2003. Ohjaus: Lawrence Kasdan. Käsikirjoitus: William Goldman ja Lawrence Kasdan, Stephen Kingin romaanin pohjalta. Tuotanto: Lawrence Kasdan ja Charles Okun. Kuvaus: John Seale. Leikkaus: Carol Littleton ja Raul Davalos. Pääosissa: Thomas Jane, Jason Lee, Damian Lewis, Timothy Olyphant, Donnie Wahlberg, Morgan Freeman, Tom Sizemore. Kesto: 135 min.
Monet hypertuotteliaan kauhukirjailijan Stephen Kingin tarinoista ovat psykologisesti kekseliäitä ja aidosti pelottavia (Hohto, Piina). Toiset niistä ovat laimeampia mutta kuitenkin jännittäviä (Cujo, Christine tappaja-auto). Ja sitten on nämä Unensieppaajan kaltaiset kertomukset, joissa ei ole päätä eikä häntää ja vähintään kymmenkunta keskeneräistä juonirakennetta päällekkäin.
Unensieppaajan elokuvasovitusta katsoessa ei voi olla ihmettelemättä, mitä King on napannut päivittäisen kokaiiniannoksensa lisäksi kirjoitustyötä vauhdittamaan. Herää myös kysymys, pitääkö hänen kaikista teksteistään väsätä elokuva.
Hämmentävintä on kuitenkin se, että ohjaaja-tuottajaksi on ryhtynyt Lawrence Kasdan, tuo fiksuja ja maltillisia ihmissuhdekuvauksia (Sisärengas, Yksinäinen matkailija, Grand Canyon) ohjannut intellektuelli. Nyt hän on ilmiselvästi mennyt sekaisin digitaalitekniikan mahdollistamista erikoistehosteista: niitä kummallisessa leffassa piisaa väsymykseen asti.
Juoni, jos tätä röykkiötä voi edes sellaiseksi kutsua, sisältää muiden muassa seuraavia elementtejä: neljä nelikymppistä toverusta, jotka omaavat jänniä erikoiskykyjä kuten ajatusten luvun taidon. Yksi heistä joutuu auto-onnettomuuteen ja käy kuoleman rajalla, ja välillä palataan miesten lapsuuteen, missä he ovat tutustuneet kehitysvammaiseen Dudditsiin. Tämä omalaatuinen vesseli on kykyjen lähde, mutta lisäksi juttuun liittyy intiaanien rituaalinen puuhäkkyrä eli "unensieppaaja", piereskelevien metsämiesten vatsaan tunkeutuvia matoja, avaruudesta hyökkääviä limaörkkejä ja muukalaisia vastaan taistelevia armeijan erikoisjoukkoja.
Jossain vaiheessa kiinnostavasti alkanut elokuva alkaa muistuttaa avaruuskomediaa M.I.B. - miehet mustissa, niin älyttömiä ovat kirkuvat ja vessanpöntöistä hyökkivät alienit ja muut banaalit sokkiefektit. Loppua kohden psykologinen jännitys korvautuu parodiaan asti mässäilevällä veriurheilulla sekä Salaisista kansioista tutuilla muukalaisvisioilla. Jotenkin mukaan on saatu Morgan Freeman, joka yhdessä Tom Sizemoren kanssa pörrää helikoptereissa ampumassa pitkin seutua levittäytyneitä avaruuden olioita.
Uskottavuuden lisäksi kateissa on rakenne ja siksi myös mielenkiinto. Alien - kahdeksas matkustaja esitteli tämännäköiset hirviöt jo vuonna 1979 - kuka niitä enää jaksaa katsella! Lajityyppien välillä horjuva elokuva on sitä paitsi ylipitkä ja kokonaisuutena täydellinen sekametelisoppa.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Sandrew Metronome