Trumpetisti Jörgen Petersen on kuollut. Petersen menehtyi perjantaina Helsingissä 78-vuotiaana.
Tanskalaissyntyinen muusikko puhalsi itsensä suomalaisten sydämiin 1960-luvulla hitillä The Boulevard Of Broken Dreams eli Särkyneen toiveen katu. Petersen tunnettiin myös taitavana sovittajana, säveltäjänä, tuottajana ja orkesterinjohtajana. Hän oli perustamassa UMO Jazz Orchestraa 1980-luvulla.
- Jörgenillä oli valtavan syvä svengin taju. Oli kevyen musiikin tyylilaji mikä tahansa, kaikki tehtiin aina sydänverellä. Hänessä oli sellaista epäsuomalaista säihkyä, kuvaa 1960-luvulla Petersenin kanssa samassa yhtyeessä soittanut muusikko Seppo Hovi.
Hovin mukaan Petersen oli viimeisiä muusikoita, jotka tekivät hittejä Suomessa nimenomaan soittaen.
(MTV3-STT)