Sanna Saarijärvi antoi harvinaisen haastattelun tyttärenstä Fanny Seppälän kanssa. Fanny nähdään uudessa tv-sarjassa.
Tuore ylioppilas Fanny Seppälä, 18, valmistautuu elämänsä suureen muutokseen. Edessä on muutto Ranskaan. Tuleva Pariisin-koti on pikkuruinen, ainoastaan 11-neliöinen.
Lisätilaa antaa parveke, Huomenta Suomessa vieraillut Fanny Seppälä sanoo.
– Iso parveke tuo asuntoon sen verran tilaa, että äitikin pääsee kylään, vitsailee Seppälä.
Ennen lähtöään Seppälä nähdään Ylen Nepot-nimisessä sarjassa, jossa hän avaa ajatuksiaan julkisuudesta ja oman tien löytämisestä. Sarja käsittelee julkisuudesta tunnettujen vanhempien lasten asemaa.
Fannyn äiti on näyttelijänä ja laulajana tunnettu Sanna Saarijärvi, 56, joka nähdään tutkinnanjohtajan roolissa MTV:n Harjunpää-sarjassa.
Lue myös: "Ei meillä asioita hyvin hoideta" – Petteri Summanen kertoo aluevaltauksestaan
Teatterikorkeakoulu houkuttaa
Kevät oli Fanny Seppälälle raskas, mutta valmistuminen ja koulutuksen arvostaminen ylipäätään tuovat iloa.
– Olen tosi onnellinen, että valmistuin, vaikkakaan en ihan huippuarvosanoilla.
Nuoren ylioppilaan haaveena on ura näyttelijänä. Seppälä on hakenut Teatterikorkeakouluun kahdesti. Äidin näyttelijyys ei ole tarjonnut ohituskaistaa.
– Ovet pitää tietenkin itse avata ja todistaa osaamisensa.
