Huippuerotuomarin pois passittaminen herättää kysymyksiä. Tapauksessa käryää jälleen yksi MM-skandaali.
Omar Abdulkadir Artanin oli määrä viheltää ensimmäisenä somalialaisena päätuomarina jalkapallon MM-kilpailuissa. Miehen maahanpääsy Yhdysvaltoihin kuitenkin evättiin ja hänet poistettiin MM-kisatuomareiden listalta maanantaina.
Artan oli palkittu viime vuonna Afrikan parhaana erotuomarina. Yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaiset eivät ole antaneet syytä miehen pois passittamiselle.
Somalian hallinnon edustajan mukaan Artanilla oli voimassa oleva viisumi Yhdysvaltoihin. Näin sanoo erotuomari itsekin.
– Minulla oli oikeat paperit ja kaikki. Minulla oli oikea viisumi, Artan kommentoi New York Timesin mukaan.
Hän tilitti olevansa "todella, todella pettynyt".
– Olen vain tuomari yrittämässä elää unelmaansa – elämäni suurinta unelmaa, pääsyä MM-kisoihin.
"Päätös oli oikea"
Keskusteltuaan Yhdysvaltain viranomaisten kanssa Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa tiedotti, ettei Artan voi toimia tuomarina MM-turnauksessa, koska hänen maahanpääsynsä Yhdysvaltoihin evättiin.
Mies ei voi myöskään viheltää pelejä muissa MM-turnauksen isäntämaissa, Kanadassa tai Meksikossa.
Fifa totesi, ettei se ole mukana maahantuloa koskevissa prosesseissa, kuten viisumipäätöksissä, ja viranomaiset ovat informoineet sitä, ettei Artanin asemaa muuteta.
Valkoisen talon MM-kisatyöryhmää johtava Andrew Giuliani kertoi BBC:lle, että vaikka hän ei voi avata tarkempia tietoja, hän voi sanoa, että "tullin ja rajavartiolaitoksen päätös oli oikea, ja tuen sitä".

