Ulkomaalaisvastaisuus ja miljardöörin mollaaminen Unkarin valtapuolueen taktiikkana – Orban lähellä voittoa sunnuntain vaaleissa

Orban vahvoilla Unkarin vaaleissa 2:03

Unkarissa äänestetään sunnuntaina parlamenttivaaleissa. Pääministeri Viktor Orbanin johdolla Fidesz-puolue on kirimässä selvään vaalivoittoon.

Orbanin vahvasta asemasta kertoo jo se, että kampanjoinnissa on vain yksi teema, ulkomaalaisvastaisuus.

Pääministeri Orban on painottanut useaan otteeseen kampanjan aikana, kuinka tärkeää on äänestää oikein, eli Fidesz-puoluetta sunnuntain vaaleissa. Muussa tapauksessa Unkari menettää suvereniteettinsa ja siitä tulee unkarilaistaustaisen miljardööri George Sorosin johdolla maahanmuuttajien temmellyskenttä.

Tämä on ollut Orbanin vaalikampanjan ainoa suurempi sanoma ja sillä saadaan mielipidemittausten mukaan 50 prosenttia äänistä ja turvallinen vaalivoitto.

Oppositio hajallaan

Unkarilaisen ajatushautomon politiikantutkija Balazs Bocskein mukaan muilla puolueilla ei ole mitään mahdollisuuksia kiriä välimatkaa umpeen.

– Niin kauan kuin oppositio on hajallaan ja äänet jakaantuvat, tämä hallituksen maahanmuutto-/pakolaisvastainen kampanja on riittävä, hän toteaa.

– Se pitää äänestäjäkunnan yhtenäisenä. Pitää sen liikkeellä ja ruokkii sen kiinnostusta.

Hallituksella on ollut muitakin keinoja varmistaa, että riittävä määrä äänestäjiä marssii uurnille. Hallituspuolue on ollut postittanut koteihin rahanarvoisia kortteja.

Yksi kortti oikeuttaa reilun 30 euron alennukseen seuraavasta kaasulaskusta. Toinen kortti taas on suoraan Orbanin vahvalle tukijakunnalle eli eläkeläisille. Heitä muistetaan reilun 30 euron lahjakortilla.

Järjestöt tulilinjalla

Kaikkein tyytyväisin Orbanin väki tuntuu olevan kuitenkin "Stop Soros" -kampanjaan. Jos ja kun Fidesz voittaa vaalit, joillekin kansalaisjärjestöaktivisteille saattaa Unkarissa koittaa kuumat paikat.

Hallituksen tiedottaja Zoltan Kovacs avaa "Stop Soros"-teeman taustoja.

– Hallitus on esittänyt "Stop Soros" -paketin, joka suuntaa yhteen elementtiin tai oikeastaan ryhmittymään, niin sanottuihin kansalaisjärjestöihin, jotka ovat naamioituneet ihmisystävällisiksi ja ihmisoikeusjärjestöiksi. Ne pääasiallisesti toimivat vastoin tämän maan ja Euroopan unionin sääntöjä, auttaen laitonta maahanmuuttoa EU:n rajoilla.

Kommunismin kaiku oikeistokuosissa

Orbanin politiikka haikailee takaisin aikaan rautaesiripun takana. Vaikka kommunismi on lähinnä kirosana monissa entisissä itäblokin maassa, ainakin Unkarissa hallituksen käyttämät työkalut ovat olleet pitkälti samat kuin muinoin.

Länttä ja rajojen ulkopuolista maailmaa pidetään uhkana, mediasta halutaan hallituksen äänitorvi ja puolueen jäsenkirja siivittää uraa. Totuudesta viis, kunhan elämä on siedettävää.

Orbanin hallituskausi onkin tarjonnut valikoidusti hyvinvointia, osin kritisoimansa EU:n rahoilla. Kaikkein köyhimmät ovat jääneet kehityksestä paitsi ja äärioikeistolle Orbanin sanoma on puolestaan ollut mannaa.

Lue myös:

    Uusimmat