Ulkomaalaisten työttömyysaste on noussut 20 prosenttiin. Ulkomaalaistaustaisten työttömyyden kasvua selittävät osin ukrainalaiset pakolaiset.
Maahanmuutto selittää merkittävän osan työttömyyden kasvusta ja työllisyystilanteen heikentymisestä Suomessa viime vuosina, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön johtava asiantuntija Antti Kaihovaara.
– Riippuu tietysti, mitä tilastoja katsotaan, mutta puhutaan ehkä noin 30-40 prosentista, kun katsotaan työnhakijoiden määrän kasvua.
Esimerkiksi vuoden 2020 alkuun verrattuna ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut noin 35 000:lla, ja suomalaisten noin 60 000:lla. Ulkomaalaisten osuus työttömien työnhakijoiden määrän kasvusta oli siis noin 36 prosenttia. Ulkomaalaisilla tarkoitetaan tilastossa ulkomaan kansalaisia.
– Maahanmuutto on merkittävä, muttei merkittävin tekijä. Taustalla ovat enemmän heikentynyt työmarkkinatilanne ja heikko suhdanne, jotka vaikuttavat yhtä lailla suomalaisten ja ulkomaalaisten työttömyyteen, Kaihovaara sanoo.
"Ulkomaalaisten työllisyystilanne on heikentynyt kiistattomasti"
Ulkomaalaistaustaisten työttömyys on kuitenkin viime vuosina noussut nopeammin kuin väestön keskimäärin.
Tällä hetkellä ulkomaan kansalaisten työttömyysaste on 20 prosenttia, ja suomalaisten 8,4 prosenttia, selviää KEHA-keskuksen ulkomaalaisten työllisyyskatsaus -raportista. Koko Suomen työttömyysasteen trendiluku tammikuuulta 2026 oli 10,3 prosenttia


