Ulkomaalaiset jättävät vuosittain maksamatta parkkisakkoja satojen tuhansien edestä – virolaiset maksavat harvimmin

Norjassa otettiin käyttöön automaattisesti syttyvät katuvalot 0:45

Venäläiset maksavat kaikkein kuuliaisimmin Suomessa saamansa pysäköintisakot. Virolaiset eivät maksa sakkojaan juuri ollenkaan.

Pääkuvan video

Norjassa otettiin käyttöön automaattisesti syttyvät katuvalot

Suomalaiset kaupungit jäävät vuosittain ilman satojatuhansia euroja, koska harva ulkomaalaiskuljettaja maksaa Suomessa keräämänsä pysäköintivirhemaksut. Helsingissä jää maksamatta yli 80 prosenttia, mistä on aiheutunut edellisten viiden vuoden aikana potentiaalisesti yli 4 400 000 euron lovi, kertoo EasyPark tiedotteessaan.

Kansallisuuksista Helsingissä ovat kuuliaisimpia venäläiset ja italialaiset, huolimattomimpia virolaiset. Muista suomalaiskaupungeista Lahti on jäänyt viime vuosien aikana ilman 155 000 euroa, Joensuu 135 000 euroa ja Oulu 85 000 euroa.

Ulkomaalaiset autoilijat jättävät vuosittain maksamatta suomalaisia pysäköintisakkoja miljoonien eurojen edestä. Suurimpia kärsijöitä ovat julkiset tahot eli pysäköinnin valvontaa harjoittavat kunnat.

Synkin tilanne on Helsingissä. Kaupunki jakoi vuosina 2013–2017 ulkomaisin rekisterikilvin liikkuneille ajoneuvoille yhteensä liki 69 000 pysäköintivirhemaksua. Niistä yli 80 prosenttia jäi maksamatta.

Kaupungissa on kaksi eri hintaista pysäköintivirhemaksuluokkaa, 80 ja 60 euron. 80 euron arvoiset pysäköintivirhemaksut ovat käytössä kantakaupungin alueella, jossa valtaosa turisteista liikkuu. Jos laskee 80 euron mukaan, Helsingiltä on jäänyt edellisten viiden vuoden aikana saamatta potentiaalisesti yli 4 400 000 euroa.

– Siis liki 900 000 euroa per vuosi huolimattomilta ulkomaalaisilta parkkeeraajilta. Nämäkin luvut käsittävät vain ulkomaalaiset rekisterinumerot, eivätkä siis Suomeen rekisteröidyillä vuokra- tai omistusautoilla pysäköineitä ulkomaalaisia. Yksityiset parkkeerausmaksujen perijät eivät myöskään ole mukana, EasyParkin Suomen maajohtaja Tuomas Liukkonen ynnää.

Luonnollisesti on todennäköistä, että ulkomaalaisten keräämistä sakoista osa on 80 euron alueilta ja osa 60 euron alueilta.

Lisäksi maksuajan ylityttyä maksuun tulee 14 euron viivästyskorotus. Jokainen maksamatta jäävä sakko on siis todellisuudessa Helsingissä joko 94 tai 74 euroa. Viivästyskorotuksen huomioiminen on olennaista, sillä viivästyslaskutusjärjestelmän ylläpitäminen maksaa kaupungille. 14 euron lisäys ei siis ole kaupungille suoraa lisätuloa. Kun sitä ei makseta, viivästyslaskutus tuo osaltaan vain lisäkuluja.

Venäläiset maksavat kuuliaisimmin

Ylivoimaisesti eniten parkkisakkoja keräävät Helsingissä ulkomaalaisista virolaiset. Kaupungin pysäköinninvalvonta kylvää virolaisille rekisterinumeroille vuosittain keskimäärin yli 10 000 pysäköintivirhemaksua. Niistä maksetuksi tulee ainoastaan 17 prosenttia.

Toiseksi useimmin kaupunki laittaa tuulilasiviestiä venäläisille, jotka ovatkin verrattain kuuliaisia maksajia. Vuosittain keskimäärin reilut tuhat maksumääräystä, joista maksetaan vähän yli puolet. Kolmanneksi eniten Helsinki parkkisakottaa ruotsalaisia. Vajaat 700 tikettiä keskimäärin per vuosi, joka viides maksetaan.

– Muista kansallisuuksista ranskalaisissa kilvissä olevia ajoneuvoja huomautetaan Helsingissä yllättävän runsaasti. Viidessä vuodessa yli 750 kertaa. Tämä on selkeästi enemmän kuin esimerkiksi italialaisia, norjalaisia tai brittejä. Italialaiset maksavat pysäköintivirhemaksunsa huomattavan kuuliaisesti, 44-prosenttisesti, Liukkonen huomauttaa.

Muista kaupungeista Lahti on jakanut ulkomaalaisille rekisterinumeroille viiden edellisen vuoden aikana yhteensä reilut 2100 pysäköintivirhemaksua. Kaupungissa on 60 ja 50 euron arvoisia parkkisakkoja. Lahdelta jäi siis viidessä vuodessa potentiaalisesti saamatta yli 155 000 euroa. Viivästyslisä on Helsingin tapaan 14 euroa. Lisä on samansuuruinen kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Itärajan lähellä sijaitsevassa Joensuussa vastaavat luvut ovat 2100 sakkoa ja potentiaalisesti noin 135 000 euroa viidessä vuodessa. Joensuussa on vain yksi 50 euron arvoinen parkkisakkokategoria. Oulussa yhteensä 1150 sakkoa ja potentiaalisesti 85 000 euroa viidessä vuodessa. Kaupungissa on 60 ja 50 euron arvoisia parkkisakkoja.

– Suomalaisilla kaupungeilla on kirjavia tapoja tämän asian tilastoinnissa. Turusta, Kuopiosta ja Lappeenrannasta ei ole tällaista tilastoa saatavilla. Se on sääli, sillä summat ovat merkittäviä, Liukkonen toteaa.

Ongelma on maailmanlaajuinen

Ongelman syy on siinä, että suomalainen julkishallinto ei saa muiden maiden ajoneuvorekisteriä tietoonsa pysäköintivirhemaksujen perimiseksi. Kun ulkomaista ajoneuvoa sakotetaan, suomalainen pysäköinninvalvonta tietää ainoastaan rekisterinumeron ja sen kotimaan, ei ajoneuvon omistajaa eikä kuljettajaa. Euroopan Unionin sisällä on kyllä voimassa direktiivi toisessa jäsenvaltiossa rekisteröidyn ajoneuvon ja ajoneuvon omistajien sekä haltijoiden tunnistamisesta ja tietojen vaihdosta, mutta se koskee vain tiettyjä rikosnimikkeitä. Parkkisakko ei lukeudu niihin.

– Ihmiset tietävät, että pysäköintivirhemaksut eivät juurikaan seuraa ulkomailta kotimaahan. Mutta yksi syy virhepysäköinteihin on myös tietämättömyys. Missä ja miten parkkimaksu vaikkapa suomalaisen kaupungin keskustassa maksetaan?

Suomalaisen kuntatalouden kannalta olennaista ovat pysäköinninvalvonnan kulut. Ulkomaisten kuskien väärin pysäköimät ajoneuvot ovat pieni ongelma siihen verrattuna, että kunnat käyttävät julkisia varoja valvontaan ja maksumuistutuksiin. Kun Helsinki jakaa vuosittain keskimäärin lähes 8 600 parkkisakkoa ja mahdollisesti muistutusta, jotka eivät johda mihinkään, toiminta aiheuttaa siltä osin pelkkiä kuluja.

– Suomessa mennään monin paikoin yhä enemmän kohti mobiilimaksamista. Se on yksi lääke tähänkin, Liukkonen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat