Tyttökaveri hakkasi, puukotti ja heitti kiehuvaa vettä päälle – 22-vuotias Alex oli "päivien päässä kuolemasta"
22-vuotias Alex Skeel joutui tyttökaverinsa Jordan Worthin, 22, pahoinpitelemäksi niin pahasti, että lääkärien mukaan hän olisi kuollut kymmenen päivän sisällä.
Pariskunnan rakkaustarina sai alkunsa, kun he tapasivat toisensa 16-vuotiaina koulussa. Pian tilanne kuitenkin muuttui, kun tyttökaveri alkoi kontrolloida Skeelin elämää ja pahoinpitelemään tätä.
Nainen uhkasi tappaa, jos mies poistuu kotoa
Tyttökaveri muun muassa hakkasi Skeeliä nyrkeillä ja vasaralla ja puukotti veitsellä. Lisäksi hän piti miestä nälässä, ja Skeel joutui nukkumaan lattialla monen kuukauden ajan.
Worth uhkasi tappaa Skeelin, jos tämä karkaa pariskunnan kotoa. Skeel ei myöskään saanut kertoa kuulumisiaan kotiväelleen.
Mies paljasti sairaalassa hirvittävän totuuden
Skeelin vammat tarvitsivat usein sairaalahoitoa, ja lopulta hän pelastui, kun hän uskalsi paljastaa vammojensa aiheuttajan sairaalassa. Aiemmin hän oli valhedellut, että vammat olivat itse aiheutettuja.
Tilanne kärjistyi, kun Worth heitti kiehuvaa vettä Skeelin päälle, jolloin mies sai toisen ja kolmannen asteen palovammoja. Naapuri hälytti tuolloin pariskunnan kotiin ambulanssin. Mies kertoi medialle pelkäävänsä, että hänen raajansa olisi pitänyt amputoida.
Tyttökaverille vankeustuomio
Worth tuomittiin oikeudessa seitsemän ja puolen vuoden vankeustuomioon.
Skeel on julkisuuteen tulonsa jälkeen kehottanut ihmisiä puhumaan parisuhdeväkivallasta.
Uusimmat
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
Lataa lisää