Työministeri Jari Lindström: Tästä irtisanomisen helpottamisen vastustamisessa on kyse ja tämän takia viemme vastustettuja uudistuksia eteenpäin

Keskusjärjestöjohtajat ovat meille kertoneet, että ei heillä ole mitään mandaattia neuvotella. Ja vaikka osapuoli löytyisikin, niin pitäisi tietysti löytää myös yhtenäinen kanta. Ja kun katsoo liittojohtajien julkisia kommentteja, niin mitään yhtenäistä kantaa ei taida löytyä edes ay-liikkeen sisällä. Saati, että se löytyisi myös työnantajien ja työntekijöiden välillä.

Tietysti, jos ay-liike onnistuu tekemään yhteisen ehdotuksen, joka helpottaa pienten yritysten työllistämistä ja ei lisää julkisia menoja, niin kyllä ainakin minä olen valmis sitä vähintään harkitsemaan. Hyvä on muistaa, että tekemällä realistisen vaihtoehdon, ei lakkoilemalla, ay-liike sai ns. pakkolaitkin pois pöydältä.

Lakkoja ei pidetä irtisanomisen helpottamisen takia

Moni varmasti myös kysyy, onko irtisanomisen helpottaminen pienissä yrityksissä todella sen kokoluokan asia, että sitä on vastustettava laajojen poliittisten lakkojen avulla?

Ay-liike on perustellut lakkoja useilla virheellisillä väitteillä siitä, mitä lain voimaantulo aiheuttaisi, kuten esimerkiksi pärstäkertoimen tai ay-jäsenyyden perusteella tehdyn irtisanomisen laillistamisella.

Mutta kun kuuntelee liittojohtajien viimeaikaisia kommentteja, niin aika suoraan jo myönnetään, että kysymys ei ole pelkästään irtisanomisen helpottamisesta, vaan pikemminkin siitä miten nykyinen hallitus on toiminut työelämän lainsäädäntöä uudistettaessa.

Kysymys kiteytyy siihen, kenellä on valta päättää siitä, miten työelämän lainsäädäntöä kehitetään. Käytännössä siis kolmikantaisen valmistelusta ja sen tulevaisuudesta.

Kolmikantaisella valmistelulla tarkoitetaan yksinkertaisuudessaan sitä, että hallitus yhdessä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kanssa valmistelee työelämää käsitteleviä lakeja, kuten esimerkiksi työaikalakia.

Miksi viemme vastustettuja uudistuksia eteenpäin?

Edellinen hallitus toimi käsittääkseni niin, että se ei vienyt lakeja eteenpäin eduskunnan hyväksyttäväksi, jos työmarkkinajärjestöt eivät löytäneet asiassa yksimielisyyttä. Tämä on käytännössä tarkoittanut sitä, että halutessaan sekä Elinkeinoelämän keskusliitto että ay-liike ovat voineet estää jonkin heille epämieluisan uudistuksen etenemisen.

Nykyhallitus on toiminut toisin ja olemme vienyt eteenpäin eduskuntaan myös sellaisia uudistuksia josta ei ole saatu yhteisymmärrystä. Tämä on tietysti murentanut työmarkkinajärjestöjen valtaa oleellisesti, sillä he ovat aiemmin voineet hyvin pitkälti keskenään sopia miten työelämän lainsäädäntöä uudistetaan.

Miksi ihmeessä nykyhallitus on toiminut toisin? Keskeinen syy on se, että kolmikannan kyky sopia merkittävistä uudistuksista on heikentynyt viimevuosina oleellisesti. Sitä kolmikantaa joka sopi kilpailukykysopimuksen ei enää ole, saati sitä mikä sopi eläkeuudistuksen.

Merkittävin syy tähän varmasti on Elinkeinoelämän keskusliiton päätös olla tekemättä jatkossa keskitettyjä palkkaratkaisuja eli tupoja. Myös ärhäkämpää vasemmistolaista linjaa kannattavien henkilöiden nousu ay-liikkeen päättäviin elimiin on vähentänyt maltillisten ay-pomojen liikkumavaraa.

Oli esimerkiksi silmiinpistävää, miten vaikeata useammassa liitoissa oli saada viime palkkakierroksen sopimuksia hyväksytettyä omissa hallinnoissaan.

Järjestöt eivät olisi saaneet työaikauudistusta aikaan

Hyvä esimerkki tästä kolmikannan heikentyneestä kyvystä sopia uudistuksia on työaikalain kokonaisuudistus, jonka kolmikantainen ryhmä päättyi täydelliseen pattitilanteeseen, kun työnantajien ja työntekijöiden edustajat olivat lain keskeisestä sisällöstä täysin päinvastaista mieltä.

Uudistus olisi jäänyt kokonaan tekemättä, jos olisimme noudattaneet vanhaa kolmikantasääntöä. Samoin olisi jäänyt tekemättä moni muukin tällä kaudella tehty työllisyyttä edistänyt uudistus. Väitänkin, että hallituksen tavoite 110 000 uudesta työllisestä olisi jäänyt saavuttamatta, jos olisimme antaneet veto-oikeuden työmarkkinajärjestöille.

Rinteen kanssa työllisyysastetavoitteen voi unohtaa

Tästä päästäänkin seuraavaan hallitukseen ja Antti Rinteeseen. Rinne on käytännössä todennut, että jos hänestä tulee seuraava pääministeri, niin silloin palataan ”vanhaan kolmikantaan”, jossa mitään ei viedä eteenpäin ilman kaikkien osapuolien hyväksyntää.

Väitän, että tällöin on myös unohdettava puheet yli 75% työllisyysasteesta, sillä siihen ei päästä ilman rakenteellisia uudistuksia, jotka ovat joko työntekijä- tai työnantajajärjestöille aina vaikeita hyväksyä. Rakenteellisia uudistuksia kun ei voi korvata pelkällä rahalla.

Ei varsinkaan tilanteessa, jossa nousukauden huipullakin valtio edelleen velkaantuu. Mahdollisen pääministeri Rinteen onkin päätettävä haluaako hän konsensusta vai tavoitteleeko tosissaan yli 75% työllisyysastetta. Ja väitän että kumpaakin ei voi saada. On uskallettava tehdä Suomen kannalta välttämättömiä päätöksiä.

• 27.08.202017:32
  Jämsä

  Entinen työministeri Jari Lindström ennakoi lisää lopettamisuutisia paperitehtailta: "Todella lyhytjänteistä"
• 19.06.201913:15
  Kolumni

  Ex-työministeri Lindström kertoo, miltä tuntuu olla aktiivimallin kasvot ja syntipukki: "Sain tehdä töitä hallituksessa sen eteen, että minua kuunneltaisiin"
• 19.06.201907:45
  Kolumni

  Ex-työministeri myöntää viimeisessä, koskettavassa kolumnissaan ison virheensä: "Viimeinen päivä oli paras – kiitos ja anteeksi"
• 19.06.201906:20
  Kolumni

  Ex-työministeri Lindströmin viimeinen kolumni: Semmoinen reissu
• 15.11.201810:35
  Sipilän hallitus

  Ministeri Lindströmin nettikolumni: "Meillä ei ole varaa jättää osatyökykyisiä oman onnensa nojaan"
• Lataa lisää