Twitter lihotti käyttäjämääräänsä reippaasti
Mikroblogipalvelu Twitterin käyttäjämäärä kasvaa vauhdilla.
Yhtiö kertoi huhti-kesäkuun tulosjulkistuksensa yhteydessä, että sillä on nyt 271 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Käyttäjien määrä kasvoi vuodessa 24 prosenttia.
Twitter on silti käyttäjämäärältään hyvin pieni verrattuna Facebookiin, jolla käyttäjiä on 1,3 miljardia.
Twitterin vuosineljänneksen liikevaihto oli 312 miljoonaa dollaria, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten.
Yhtiö tekee kuitenkin edelleen tappiota. Huhti-kesäkuussa sitä tuli 145 miljoonaa dollaria.
Markkinoille Twitterin tuoreet luvut olivat myönteinen yllätys. Yhtiön osake ampaisi tulosjulkistuksen jälkeen jälkikaupassa noin 30 prosentin nousuun.
Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan Twitter hyötyy paljon televisiossa saamastaan näkyvyydestä.
Tutkimusyhtiö Forresterin analyytikko puolestaan pitää Twitterin lukuja rohkaisevina, mutta ei hypi riemusta. Hän kertoo AFP:lle odottaneensa isompaa kasvua, koska neljännestä vauhdittivat jalkapallon MM-kisojen tviittimyrskyt.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää