Coca-Cola selvitti, miten eurooppalaiset suhtautuvat omiin nimiinsä. Tutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät nimestään, ilahtuvat nähdessään sitä käytettävän erilaisissa yhteyksissä ja käyttävät lempinimiä useammin kuin muut eurooppalaiset.
Tutkimuksen mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää nimestään ja neljä viidestä pitää nimeään tärkeänä. Suvun nimihistorialla oli tutkituista maista yksi pienimpiä vaikutuksia suomalaisten nimiin. Jopa 67 prosenttia suomalaisista nimistä valitaan ilman mitään tiettyä lähdettä tai perinnettä.
Myös lempinimiä käytetään Suomessa useammin kuin muualla Euroopassa. Tutkijat arvelivat tämän johtuvan suomalaisten laajasta nimipohjasta. Neljäsosa suomalaisista sanoo, että heidän nimellään on ollut vaikutusta heidän elämäänsä, ja näistä 80 prosenttia kertoo vaikutuksen olleen positiivinen. Neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että nimi kuvastaa heidän persoonallisuuttaan hyvin. Kuitenkin lähes viidennes olisi valmis muuttamaan etunimensä – yleisemmin kuin muualla Euroopassa (8 %).
Lasten nimeämistavoissa eroja
Suomi erottui tutkimuksessa selvästi muista maista lapsen nimeämisessä: suomalaisista 47 prosenttia antaa lapselle nimen vasta syntymän jälkeen ja 26 prosenttia odottaa useita viikkoja syntymän jälkeen nimen antoa. Muualla Euroopassa tämä on harvinaista (27% vastanneista).
Uusimmat
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:31
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
Lataa lisää