Tuore tutkimus paljastaa umpirehellisiksi miellettyjen suomalaisten valehtelevan oikeastaan melko paljon.
Raha, parisuhde ja toisten miellyttäminen ovat yleisiä syitä sille, miksi suomalainen valehtelee. Tämä selviää viestintätoimisto Tekirin tuoreen kyselytutkimuksen tuloksista.
Vaikka stereotypia umpirehellisestä suomalaisesta ei täysin pidä paikkaansa, suomalaisten valehtelemista voisi luonnehtia hyväntahtoiseksi tai mukavuudenhaluiseksi.
– Me valehdellaan, että päästäisiin pois ikävistä tilanteista tai, jotta voitaisiin miellyttää jotain ihmistä, sanoo Tekirin toimitusjohtaja Riikka Kouhi Huomenta Suomen haastattelussa.
Tekirin toimitusjohtajan mukaan yleisin valehtelun aihe ovat tunteet. 60 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo valehtelevansa tunteistaan edes silloin tällöin.
– Kun kysytään "mitä kuuluu", vastataan "ihan hyvää", vaikka olisi aika paljon muutakin meneillään.
Selvityksen mukaan suomalaiset valehtelevat tunteiden lisäksi erityisesti rahankäytöstä sekä toisen ihmisen olemukseen tai ulkonäköön liittyvistä asioista.
Miehet valehtelevat ajaakseen omaa etuaan
Tutkimus keräsi miesten ja naisten vastauksia, ja näiden sukupuolten välillä havaitiin eroavaisuuksia muun muassa valehtelun syissä.
