Tutkimus: Vanhemmat uskovat edelleen, ettei heidän lapsensa harrasta seksiä
Uuden tutkimuksen mukaan moni vanhempi uskoo, että makuuhuonemeininki kiinnostaa muiden lapsia, muttei perheen omia teinejä.
– Vanhemmilla, joita haastattelin, oli vaikeuksia ajatella omia teini-ikäisiä lapsiaan seksuaalisina olentoina. Samalla he ajattelevat lastensa ystävien olevan todella kiinnostuneita seksistä, sanoo tutkija Sinikka Elliott North Carolinan yliopistosta.
Elliott haastatteli 47 vanhempaa, jonka lapset olivat teini-iässä. Kuusi haastatelluista oli miehiä. Kyselyssä tiedusteltiin vanhempien uskomuksia teinien seksuaalisen kokeneisuuden saralla sekä sitä, miten makuuhuoneasioista puhutaan kotona.
Vanhemmat kuvasivat vastauksissaan jatkuvasti teinejään nuoriksi, epäkypsiksi ja naiiveiksi. Jotkut ajattelivat lastaan jopa aseksuaalina, jolta halut puuttuvat kokonaan. Isät kuvasivat lapsiaan samalla tavalla kuin äidit, kertoo msnbc.msn.com.
Eräs haastatelluista vanhemmista oli järkyttynyt, kun hänen 15-vuotias poikansa kertoi kenties saattaneensa tyttöystävänsä raskaaksi. Kotona ei ollut puhuttu ehkäisystä, eikä äiti aio tarttua aiheeseen ennen poikansa yliopistoikää. Nainen kuvasi nuortaan "hyväksi pojaksi, joka vain erehtyi".
Kaveripiiri houkuttelee ja vaarantaa
Vanhemmilla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia kuvitella teini-ikäistensä ystävien olevan seksuaalisia olentoja. Ystäväpiiriä kuvattiin jopa siveettömäksi: erään haastatellun mukaan teineillä on "söpöt vartalot ja hyrräävät hormonit", ja he vain "odottavat innokkaana" eroottisia kokemuksia.
Oman lapsen seksuaalisen vietin puutetta myös verrattiin jyrkästi tämän ystävien hedonistisiin tarpeisiin. Elliottin mukaan tämä ajattelutapa vahvistaa käsitystä siitä, että "hurja" kaveriporukka voi vaarantaa "siveän" nuoren.
Moni vanhempi myös uskoi, että muut teinit voivat usuttaa heidän lapsensa tekemään jotain: teinityttö voisi esimerkiksi houkutella pojan seksiin, koska haluaa vakiinnuttaa asemansa tämän kumppanina.
MTV3/Helmi
Lähde: Msnbc.msn.com
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää